Brittiläiset eivät ole vieläkään osanneet mukautua ja asettautua moderniin käsitykseen entisen imperialistisen valtion roolin muuttumisesta ”tavallisiksi” valtioiksi. Maa näyttää edelleen puhuvan itsestään kansojen yhteisönä ja viljelevän käsitettä commonwealth (Britannian entisen alusmaiden yhteisö). Britannialle näyttää olevan kaikkien vaikeinta tunnustaa olevansa nyt vain tavallinen korkeatasoisen tuotekehittelyn ja tutkimuksen sekä huippu yliopistojen maa. Brittiläiset jalkapallo fanit saapuessaan vierasotteluun Manner-Eurooppaan käyttäytyvät maailmanvalloittajina, kuin suomalaiset hakkapeliitat 30-vuotisessa sodassa. Belgia on ajat sitten unohtanut, että sen kuningas Leopold II toinen omisti nykyisen Kongon. Ei Ranskakaan ylpeile Meksikonlahden etäpuolisten maa-alueiden valloituksista 1800-luvulla. Suurin Britannian nöyryyttämä maa oli Intia, johon brittiläinen ylimystö lähti syksyllä viettämään jatkettua kesäkautta 100-päinen palvelija joukko ympärillään. Siitä johtuu ...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)