Tällä välin Haapajärven kunta ei ollut saanut kehityksen rattaita eteenpäin. Kunnan elpymiselle ikävä asia oli, ettei kunta sijainnut oikein missään: se oli kiusallisen etäällä lähikaupungeista ja rikkaiden naapurikuntien puristuksessa, etäällä valtateistä. Jyväskylän-radan valmistuminen ei sekään ollut tuonut kaivattua piristysruisketta. Radan liikenne oli hiipunut muutaman lättähatun viheltelyyn metsätaipaleiden pysäkeillä. Muutoin elo Haapajärvellä meni omaa tahtiaan äidin sairastellessa sydäntautiaan ja Hilja-mummo kohtusyöpää. Hiljan kuoltua vuonna 1973 Kalle jäi asumaan yksin Varisjärven rannalle ja ajeli vanhalla kuplallani kauppamatkoja. Eniten Kallen mökillä kävijöitä pelotti hänen itse tekemät sähkötyöt ja siellä täällä roikkuvat johdot. Isän ja Anjan koirakin kuoli Kallen rotanmyrkkyihin, mikä ei ollut omiaan parantamaan isän ja Kallen välejä. Tietenkin isä ja Anja epäilivät, että myrkyt oli aseteltu tontille tahallaan. Kalle ajautui viettämään yhä yksinäisempää elämä...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)