Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella pätevä merkityt tekstit.


1992. Räikeimmät poliittiset virkanimitykset tuomioistuimiin

     Nyt syksyllä on taas edessä suden hetki kun poliittisin perustein aletaan valita johtotehtäviin virkamiehiä, mm Kelan pääjohtaja.      Hetkinen. Eihän virka voi olla poliittinen, sillä virka edustaa neutraalin hallinnon näin taas aletaan menetellä, vaikka kuinka mm dosentti Eero Murto varoittaa päättäjiä kirjassaan Virkamiesvaltaa.      Yleiskunnallisella tasolla poliittisten virkanimitysten jatkuvalla esillä olo julkisuudessa on vanha signaali, miten nuorten ja myös varttuneiden pitää menetellä menestyäkseen julkisessa hallinnossa. Pitää rekrytoitua mahdollisimman varhain puoluekaartiin. Siinä vaiheessa ei kysytä, millaiset kyvyt henkilöllä on. Kaikki kelpaavat.      Osaa näistä tarjokkaista vääjäämättömästi työntää eteen päin poliittinen aktiivisuus riippumatta henkilön kyvyistä. Näin keskitason tai jopa sen ala puolelle sijoittuville voidaan perusta esimerkik...

433. Poliittinen nimitys ministeriössä

Tavallisen muistion laatiminen ministeriösä sattaa olla tylsää kuin Efell tornin huolto. Sitä vastoin nimistysmuisto kiinnostaa muuitakin on sillä takaraja. Ensin hakijoista karsitaan armotta muodollisesti epäpätevät henkilöt paitsi henkilö, joka voi poliitisella harkinnalla päästä jatkoon, mikä usein merkitsee myös valituksi tulemista. Tätä ennen minsterin esikunta on usein laatinut omat erityisosaamisvaatimukset valituksi tulevalle. Tunnettu konsulttitoimisto ei ainoastaan haastattele, vaan myös järjestää pävän testin lupaavimmin tuntuisille kandiadaateille ja tekee oman suosituksensa kolmen parhaan ryhmästä. Seuraavaksi astuu esiin ministerin esikunnan evästämänä esitteymuistion kirjoittaja. Hän on yleensä kokenut esittelija, virkamies. Esittelymuistio on asiakirja, johon perustuen valtioneuvosto tekee nimittämispäätöksen. Kokeneeen virkamiehen tekemänä laatiminen suujuu kätevästi, melkein kuin tanssi vailla partneria. Täytyy huomata, että tässä vaiheessa yleensä...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *