Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Neuvostoliito merkityt tekstit.


3135. Hänen yllään uusi takki näytti viiden päivään päästä vanhalta

Lukiessa kokoomuksen vaaliohjelmaa mieleen tulee väistämättä tekstin etsivä, sisään rakennettu pingottava ja harhauttava sävy, jolloin se ajoittain tuntuu lukijaa siveleviltä intiimeiltä tunnustuksilta ja ajoittain tuonpuoleisen maailmaan armon parahduksilta. Tällainen dualismi näyttäytyy sivulliselle ihmishahmona, joka menee vauhdilla eteenpäin, mutta pysyykin paikallaan tai kompuroi menneen jäljillä. Neuvostoliitossa muistelu oli vaarallista, mutta muistiinpanot kohtalokkaita, koska ne todistivat vääjäämättä, miten toverit auttoivat selviytymään koneiston raateluista. Onneksi kokoomukselle, se ei ole yksin tämän NL:n mallin kanssa, sillä jokaisella varteenotettavalla puolueella on sen omat tilikirjansa, jotka se vaalien alla haluasi itse ja ennen kaikkea myös muiden puolueiden unohtavan. Jos kokoomus kohtaa jonkin puolueen lukemassa ääneen sen menneen kauden ”tilikirjoa”, sen kannattaa huudantaa suursäveltäjän Prokofjev’n kahta lempi sanontaa: ”Huvittavaa” tai Onko selvä”.

2844. Poltimme papereita niin, että uuni halkesi

  ”DDR:n muurin kaaduttua Neuvostoliitto vaikeni ja silloin aloimme polttaa papereita niin, että uuni halkesi”, kertoi Stasin sisäisen kontrollin päällikkö Markus Wolf. Piti vain tunnustella, missä mennään. Wolf ja Mielke tiesivät ennestään, etti voinut tehdä mitään. Hänen pelkäämää koston reaktiota ei tullut, vaan vakoilijat pitivät matalaa profiilia joutuen kuitenkin luopumaan ökyasunnoistaan. Pian tajutiin, että jos demokratiasta puutaan lopullinen valta oli aina turvallisuus elinten takana Itä-Saksan myllerryksessä ei löytynyt poliittista tahtoa kitkeä juurineen maasta DDR:n menneisyyden syntejä ja haastaa Stasi-miehiä oikeuteen. Itä-Saksan Neuvostoliiton agentit ymmärsivät vähitellen, ettei Neuvostoliittoa ei enää ollut olemassa, koska se oli kuolettava sairaus, johon ei ollut lääkettä. Aluksi rivijäsen Putin ei halunnut olla tekemisessä demokratiaa ajavien järjestöjen kanssa, mutta myöhemmin meni kongressiin vastavalitun valittuun jäsenen eteen kysymään ja miten voin oll...

2813. On hetkiä, jollin suuravalta johtaja on poissa tolaltaan

Yksi tällainen hetki koitti Stalinille, kun Hitler hyökkäsi Neuvostoliitoon kesäkuun 24. päivänä 1941 vastoin maiden välitä hyökkäämättömyyssopimusta. Vielä samana päivänä Neuvostoliitosta tuli juna täynnä viljaa Saksaan tullivirkailijoiden tervetiessä asianmukaisella tavalla toisiaan. Saksan panssari hyökkäysten ensipäivinä kukaan Neuvostoliiton kenraaleista ei uskaltanut kertoa asiaa Stalinille. Lopulta Stalinin uskoessa hyökkäyksen vyörymiseen, hän lamaantui viikoksi eristäytyen huoneeseensa. Näin Hitlerin joukot pääsisivät etenemään ilman vastustusta satoja kilometrejä aroilla. Toinen yllätyksen päivä sattui Pearl Harborin Havaijin saarella joulukuun 7.päivänä 1941. Japanilaiset olivat hivuttaneet suuren tukialuksen lentokoneen toimita säteen sisälle. Tukialuksen suojissa oli yli 300 japanilaisten kevyttä syöksypommittajaa. Yhdysvaltalaisten menetykset olivat 2500 kaatunutta ja 3000 haavoittunutta sekä muutama sota-alus. Järeimmät alukset olivat hyökkäyspäivänä merellä. President...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *