Ihmisten kulkiessa kaduilla ja kaatopaikoilla jumala on luonut sellaisen järjestelmän, ettei kukaan sivullinen pääse käsiksi heidän ajatusmaailmaansa,ei edes Sigismund Freund. Sen verran hän sai ihmisten pääkoppaa tutkittua omissa ajatuksissaan vuorilta laskeutuvan profeetta Zarathustra näkemyksiä hyväksi käyttänen, että on olemassa ali- ja yli-ihmisiä. Tästä potaskasta Hitler noukki ajatusmaailmaansa ja tekoihinsa sopiva vielä potaskamaisempia hölynpölyjä valloittaa Eurooppa arjalaisille asuttavaksi. Roisto Himmler värkkäsi mielikuvituksensa mukaan keskiaikaisen linnan puhtaista puhtaimpien arjalaisylimysten riitti paikaksi. Onneksi puolalaiset jylläsivät tämän hötöskän maan tasalle. Tätä voidaan pitää esileikkinä arjalaissotilaiden leveälanteisille arjalaisnaisille siittämien lasten valtavalle lastenlaitokselle. Siinä kapaloasteisia pienokaisia alettiin kasvattamaan rotu-uskovaisiksi. Kauhea menetelmä. Meidän kaikkien onneksi Länsi liittolaisineen löi maan tasalle arjalaisjo...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)