Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella hyöty merkityt tekstit.


2948. Rahaa on, kunhan oppisi ryyppäämään

Ylen aamu TV:n jälkipörssiläiset perin innottomina sivuuttivat romahduksen kuin hyttysen nenän päästään. Ahosniemi ja Hyöty kiirehtivät vailla päämäärää ja  pörssihuolia Putinin sodan syövereihin. Sota on sotaa, mikä nostaa pörssikursseja, kuhisi istunnossa. Hyötyn mukaan romahdus saattoi johtua yksittäisen toimijan virheestä. G orschkow keskustelun suurena sivullisena oli sanomaisillaan, että e päiltynä on jättitoimija Citigroup ja siinäkin jokin tekninen kömmähdys, mutta tyytyikin aggressisviseen vaitioloon. Salamaromahdus saa konkretiaa, jos ehti ostaa romahduksen alakäännepisteessä 100000 eurolla osakkeita. Puolen tunnin päästä nettoa tuli 6500 euroa. Ei ihme, että jälkipörssin ammattilaiset huitaisivat romahduksen kuin hyttysen nenän päästään. Romahdus loi kuitenkin äärettömän ikävän epävarmuuden tunteen pörssikurssien mahdollisesta manipulaatiosta etenkin niille piensijoittajille, joilla sattui oleman ajankohdalle myynti päivän hintaan.

2136. Kustannus-höytylaskelmien kertoimissa piilee piru

     Kaikkeen toimintaan arkielämästä lähtien kuluu oikeiden valintojen eli päätösten tekeminen. Se auttaa kaikinpuolista selviytymistä mahdollisella parhaalla tavalla eri tilanteista. Joskus onnistuu, joskus vähemmin hyvin riippuen siitä, kenen näkökulmasta asioita tarkastellaan.     Tuhannen asukkaan Hailuoto saa72 miljoonaa euroa maksavan sillan (https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005457708.html). Laskelmien mukaa se maksaa itsensä takasin12 vuodessa eli sen pitäisi tuottaa yhteiskunnalle ja saarelaisille 6 miljoona euroa vuodessa. Kustannus- hyöty laskelmat on tehty varmaankin sekä hailuotolaisten että yhteiskunnan edut ja haitat huomioon ottaen.      Laskelmissa yksinkertaisinta on rakennuskustannusten yksityiskohtainen selvittämien, mikä heittää 30 prosenttia yläkanttiin todellisista, koska hanke menee suurta helpommin läpi valtion budjetissa. Tämä on yleinen käytäntö j sääntö.      Sillan hyöyksi on katsottu mm asukkaid...

1667. Turvapaikkahakijoiden kustannukset ja maahanmuuton hyödyt

     Torstain TV 1:n a-talkin maahanmuutto-ohjelmassa 24.9. kokoomuksen Ben Zyskowicz käyttäytyi poikkeuksellisen aggressiivisesti turvapaikanhakijoita kohtaan. Sama aggressiivisuus teeman käsittelyssä näkyi myös perjantain 25.9 A-studiossa kansanedustaja Wille Rydmanin esiintymisessä.      Molempien perustelut pakolaisten Suomeen ottamiseen perustuivat ennen kaikkea juridisiin sääntöihin ja niistä johtuvaan pakkoon ottaa maahan turvanpaikanhakijoita. Esiintymisessään he ”ryöstivät” puheenvuoroja, puhuivat päälle eikä ylimielisyyden peittely ollut onnistunutta. Näytti siltä, että heidän piti saada sanottua heti sanottavansa, kun he sitä keksivät.      Liekö Rydmanin kohdalla tähän ollut syynä kansanedustaja Li Andersonin raikas argumentointi maahanmuuton puolesta?          Uusi Suomi-verkkolehdessä 26.9 Hjallis Harkimo oli laskeskellut turvapaikanhakijoiden aiheuttamia kustannuksia. Hän piti nykyistä...

554. Seminaarien hyödyt

Aamun tv 1:n   Jälkiviisaat ohjelmassa kritisointiin hallituksen seminaari-intoa. Niiden annin epäiltiin olevan mitätön. Julkisella sektorilla seminaareissa kulkeminen on huomattavasti laantunut seminaarien tultua maksullisiksi, markkinahintaisiksi. Tämä on tervetullut muutos, koska se pakottaa harkitsemaan, mihin rahoja käytetään. Ei tyhjästä kannata maksaa. Onko seminaareista hyötyä? Päivän seminaareista ei ole siinä muodossa, jossa suuret johtajat käyvät vuoronperään esittämässä strategisia ajatuksia suurista kysymyksistä, ei juuri ole hyötyä. Onnistuakseen puheenvuorot pitäisi nivoa etukäteen yhteen aiotun teeman ympärille ja sitä syventäen. Esiintyjien asemien ollessa korkeat tämä jää tekemättä. Puheenvuorot ovat irrallisia ja epäyhtenäisiä, jopa teemaan liittymättömiä. Ylensä kuulijat asemansa perusteella ovat kuulleet samat puheet muodossa tai toisessa moneen kertaan. Uskon vahvistusta jotkut kuulijat voivat saada johonkin yksityiskohtaan. Suurimman osan sek...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *