Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella meno merkityt tekstit.


3114. Virastojen oma mainostaminen oli aikansa helmi

Muoti oli sekin, kun aikoinaan virastojen toimintaa mainostettiin ja aiottiin mainostaa markkinoinnin värssyillä. Esimerkiksi: "Kunnon väylät rakentaa Tie- ja vesirakennuslaitos" tai "Vesihallitus puhdistaa vesistöjä". Tämä oli aikaa, kun  täysin sopimattomia yksityissektorin elementtejä aletiin tuomaan julkiseen hallintoon, mutta  onneksi mainoslauseet unohtuivatkin nopeasti esimerkiksi tapauksessa, miten mainostaa mm. vankeinhoitoa. Yksityissektorilta lainaamisessa oli  hyvätkin puolensa, koska aiemmin virkamiehillä ei ollut käsitystä, mikä eroa on  menoilla ja kustannuksilla. Oli vain momentteja ja niillä määrärahoja. Palkkakuluja ei katsottukaan kustannuksiksi, koska ne joka tapauksessa  menivät tehtiinpä tai oltiinpa tekemättä mitään. Sisäinen laskenta oli tarkoitettu pakottamaan hallinnon ajattelemaan hankkeiden kokonaisrahoitusta. riippumatta siitä, miltä momentilta rahat tulivat .   

2570. Minä pumppaan rahaa, en ihmisiä

Kehysriihi otettiin käyttöön 1990-luvun alussa. Se osoittautui järkeväksi ja kestäväksi työkaluksi. Sillä myös korvatiin keskipitkän aika välin suunnitelma KTS, toisella nimellä toiminta- ja taloussuunnitelma TTS. Eilen eduskuntakeskustelussa ja A-studiossa ja tänään aamu TV:ssä se sai kyytiä. Edustaja Lepomäki näytti olevan erityisen perehtynyt sen ylittämisen mollaamiseen. Kehyksen tajuamiseen ja ymmärtämiseen ei tarvita maisterin tai ekonomin papereita.   Sillä hahmotelaan valtion menotalouden raameja, jotta hallitus voi puolestaan arvioida rahoitustarpeita ja keinoja rahoituksen turvaamiseksi. Yksityistaloudessa pätee sama menetelmä. Kun perheen ansiotulot tiedetään, on perusteita harkita esimerkiksi tarvittavan pankkilainan suuruutta. Jos välttämätön menotarve yllättäen kasvaa eikä säästöillä voida korvata tarvetta, täytyy harkita lisälainaa. Tällöin pitää miettiä, onnistuuko takaisin maksu jollain järkevällä ja lainoittajan hyväksymällä aikavälillä. Valtio budjetissa on n...

2075. Sote- lainsäädäntö on teknisesti OK, muttei vastaa todellisuutta eikä hyviä käytäntöjä

      Soten pääarkkitehti Juha Rehula myöntää reformiin sisältyvän suuria riskiä monen kohtaan ( http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005208994.html ) Tämä on rehellisen tuntuinen päätelmä, mutta on käsittämätöntä, että hallitus toteuttaa keskeneräisellä säädöstöllä maan suurimman reformin. Professori Matti Wiberg oli hyvin huolissaan lainsäädännön valmistelun viime aikojen tason laskemisesta (http://yle.fi/uutiset/tuoreimmat).      Ihmettelyä herättää myös, miksi hallintarekisteri tulee päätettäväksi ensiviikolla ( http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005205540.html ). Tarkastellaan muutamaa riskikohta.      Ensiksi . Hallitus on jo päättänyt, että jokaisen sote yrityksen on otettava tietty määrä asiakkaita tiettyyn hintaan. Hinta määräytyy noin 65 prosenttisesti asiakaskannan kapitalisaatiosopimuksella, eli ikärakenteen, sairastavuuden, elintapojen, koulutustason, jne perusteella. 35 prosenttia määräytyy tehtyjen toi...

1578. Uudistushankkeilla on pitkät varjot, mutta valot ovat matalalla

Yksi hierarkioiden murtamista edistävä tekijä oli opiskelijapiirissä alkanut radikalismi. Sen mainingit tarjosivat otollista maaperää toimintavapautta sallivalle ja jopa sitä korostavalle johtamiselle. Samoihin aikoihin tapahtuneella vasemmistoradikalismilla ei ollut tässä murroksessa merkittävää roolia. Sen sijaan meidän ikävuosilla oli. Olimme nuoria, kuolemattomia ja tiesimme kaiken. Vallalla oleva neutraalin hallintomallin rusahtelu raameistaan antoi meille sytykkeitä puhua uudistumisen tähdellisyydestä. Vanha neutraali hallintomalli perustui siihen, että noudattamalla vain säädöksiä ja ohjesääntöjä kansalaiset saivat oikeudenmukaiset palvelut. Pidimme tämän koulukunnan kannattajia vanhoillisina. Mielestämme heidän uudistushankkeilla oli kyllä pitkät varjot, mutta valot olivat matalalla. Näin ajattelimme, vaikkei meillä yhtenäistä hallintomallia ollutkaan tarjota tilalle. Omaksuimme itse kukin omaan tahtiin sieltä täältä onkien tavoitejohtamisen periaatteita ja välineitä....

1454. Takapihan rautatehtaalla vaalibudjettia takomassa

     Kun asiat alkavat mennä pieleen, niin ne myös menevät. Dynaamiset vaikutukset pelaavat siis myös näin päin. Hallitus ja Juhana Vartiainen luottavat päinvastaiseen kasvun dynamiikkaan.      Taannoin yritykset vapautettiin 800 miljoonan euron kelamaksuista ja yhteisövero pudotettiin 20 prosenttiin. Pieleen menon dynamiikka vain jatkuu.      Päivän Helsingin Sanomissa arvioitiin lyhyesti puolueiden strategisia vaaliohjelmaluonnoksia. Valtion budjetin tasapainoon saamisen kanssa niillä ei ole mitään tekemistä. Niissä on suuren luokan hataria dynaamisia hyvää tarkoittavia lupauksia ja eräitä dynaamisiin vaikutuksiin perustuvia konkreettisia ehdotuksia, kuten kokoomuksella: toteutetaan yliopistouudistus 2.0.      Tällainen puolueiden salailu ja temppuilu tyhjänpäiväisillä strategisilla vaaliohjelmilla on äänestäjien julkeaa hämäystä. Erittäin anteeksianomattomaksi sumutuksen tekee se, että asiantuntijalle helppo la...

585. Urpilaisen kehysriihilinjaus

Urpilainen pohti eilen ääneen televisiossa pitäisikö menojen leikkausaikataulua hieman myöhäistää. Tätä ennen hän oli kuullllut asiantuntijapaneeliaan. On totta, että Suomi velkaantuu ja 60 prosentin velkaraja on ylitetty. Sekin on totta, että lykkäämällä menosäästöjä, luovutaan hallitusohjelman kirjauksesta velanoton pienentämisestä. Edeleen on totta, että hallitusohjelmaa on moittu raamatun kaltaisesta tekstistä, josa ei sallita poikettavan. Monet viisaina pidetyt talousihmiset ovat korostaneet ketteryyttä, muutosvalmuitta ja suunnitelmien nopeasta vanhemisesta. Vielä viisaammat sanovat, attä ongelma ei ole suunnitelmien (hallitusohjelman) toteuttamien, vaan kyky laatia sellaisia suunnitelmia, joita kannatta noudattaa. Myös toisin päin: jättäa noudattamatta huonoja suunnitelmia ja laatia parempi tilalle. Nyt hallitus joutuu päättämään vuoden 2015 menoista kehysriihen aikaperspektiivissä nopasti ja   arvaamattomasti muuttuvissa, riskejä sisältävässä ja tietyllä t...

439. Virkalääkäri vai attendolääkäri

Ei ollut tämän illan A-sutudion vika, että lääkärikäyntien hintojen laskelmat kokonaisuudessaan otivat ö-luokkaa.  Ketään yksittäistä henkiöä ei kannata panna  ruuvipenkkiin, mutta asetelma oli kuin Kaurismäellä "Mies vailla menneisyyttä". On on ymmärettävää, että paikalta puuttuivat 80-luvun kustannuslaskijaänkkyrät, jotka vetäisevät heti nuemrot paperossiaan sytytäessään. Hyi heitä. Pitää ensin opiskella, mikä on kusannuksen ja menon ero. Seuraavaksi pitää tarkastella taloudellisuutta lääkärin, terveysyksikön ja kangastuksena häämöttävän sote-alueen kannalta. Jossain välissä pitää tustua poistoihin, jos jääkiekko sallii. Jos sitten akvaarion pudistamiselta aikaa tointuu, pitäää syvään hengitellen fundeerata ja venttileerata vaikutuksia ja taas kerran vaihtoehtoja ja vaikutuksia. On Suomesta löytynyt naisia ja miehiä helpompienkin promleemien ratkaisemisee.

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *