Soten pääarkkitehti Juha Rehula myöntää reformiin
sisältyvän suuria riskiä monen kohtaan (http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005208994.html)
Tämä on rehellisen tuntuinen päätelmä, mutta on käsittämätöntä, että hallitus toteuttaa
keskeneräisellä säädöstöllä maan suurimman reformin. Professori Matti Wiberg
oli hyvin huolissaan lainsäädännön valmistelun viime aikojen tason laskemisesta
(http://yle.fi/uutiset/tuoreimmat).
Ihmettelyä herättää myös, miksi hallintarekisteri tulee päätettäväksi ensiviikolla (http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005205540.html).
Ihmettelyä herättää myös, miksi hallintarekisteri tulee päätettäväksi ensiviikolla (http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005205540.html).
Tarkastellaan muutamaa riskikohta.
Ensiksi. Hallitus on jo päättänyt, että jokaisen sote yrityksen
on otettava tietty määrä asiakkaita tiettyyn hintaan. Hinta määräytyy noin 65
prosenttisesti asiakaskannan kapitalisaatiosopimuksella, eli ikärakenteen,
sairastavuuden, elintapojen, koulutustason, jne perusteella. 35 prosenttia
määräytyy tehtyjen toimenpiteiden mukaan kuten haavojen hoidon, flunssahoidon, tähystysten,
leikkausten, jne. Käytännössä kapitalisaatiosopimus tarkoittaa, että valtio ottaa
soteyritykseltä asiakaskunnalle vakuutuksen, joka korvaa koko budjetista automaattisesti
65 prosenttia. Tämä tarkoittaa sairauden ehkäisemistä ja tulevaa hoitoa. Loput
35 prosenttia se korvaa soteyhtiön tekemistä toimenpiteistä laskun mukaan.
On aiheellista kysyä, voiko yleensä kukaan antaa
järkevää riskinottohintaa kunkin soteyrityksen potilaskannelle sen sosiaali-
terveydenhoitopalvelujen tuottamisesta tietämättä, mitä ne ovat ja koska jokainen
asiakaskanta on erilainen? Kuka
määrittelee, kuinka suuren asiakaskanne pitää olla ja millaiset tapaukset
kuuluvat vakuutuksen piiriin? Kuka tarkistaa asiakaskannan, kun se jatkuvasti
muuttuu? Miten varmistetaan se, että isot ketjut eivät jo etukäteen hanki
tiskin alta sille sopivaa potilaskantaa ja tekniseen syyhyn vedoten eivät heti
avaa ovia, vaan odottavat oikeaa hetkeä?
Toiseksi. Miten asiakkaan potilastiedot saadaan sellaisessa
muodossa ja laitteille, että ne ovat kaikkien sote yksiköiden käytettävissä
ajantasaisina? Miten varmennetaan se, kun ensimainittu toteutuu, että noin
250000 uutta käyttäjää ei käytä väärin tietoja?
Kolmanneksi. Miten valvotaan valtakunnallisesti ja
maakunnallisesti hoidon laatua ja eri toimenpiteiden järkevyyttä, kustannuksia
ja läpimenoaikoja ja kapasiteetin käyttöasteita ja se, että hoitovirheisiin,
kustannusvuotoihin ja potilasvirtojen vääristymiin voidaan nopeasti puuttua
Neljänneksi. Jos kustannuksia valtakunnan tasolla voidaan seurata
ja ne ylittyvät, leikataanko resursseja vai palveluja. Kuka päättää kullakin
tasolla, mitä tehdään?
Viidenneksi Hallintarekisteri näyttää olevan pallosalama, joka jo
kevään lumisateellakin välähtää milloin mistäkin reijästä, nyt sote nurkasta. Selvää
on, että rekisteri hämärtää läpinäkyvyyttä. Hallituksella on kokemusta ja
syyttäjästä lähtien, että sukulaisia ei pidä suosia muiden kustannuksilla.
Suomalainen listaamaton yhtiö voisi reformin jälkeen kätkeä omistamista
hallintarekisteriin niin kauaksi aikaa ainakin, kun sillä ei ole mitään
verotettavaa.
Herää kysymys, osallistuvatko poliitikot ja korkeat
virkamiehet rekisterin avulla sote kilpailutukseen ja voivatko he pitkääkin
toimia salassa? Todennäköisesti merkkihenkilö ei näin menettele, vaan jos menettelee,
niin hän operoi läheistensä avulla ja jäävää
sopivassa vaiheessa itsensä. Tämä kuvio on pääteltävissä jo siitä, millä
innolla hallitus ajaa hanketta. Mikään ei estä kätkemästä hallintarekisteriin
monimutkaisia yhtiöjärjestelyjä ja ottamasta mukaan EU:n perustajäsenen
Luxemburgin ja Britannian Mansaaren veroetuja. PS:n poliisikansanedustajille
kunnia hankeen vastustamisesta.
Kommentit
Lähetä kommentti