Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella johtamismenetelmä merkityt tekstit.


2021. Sipilän johtamisen tason romahtaminen on myrkkyä Edistys Suomelle

     Sipilä aloitti hallituksensa johtamisen reformin heti hallitusohjelmaa muodostaessaan. Sipilän olisi pitänyt tietää, että muutoksessa eivät tahto, julkistukset ja suuret eleet auta. Hän laati suurille piirtotauluille janakaavioita, prosessikuvauksia ja analyysejä, että heikompi television katselijoita huimasi. Puoluesihteeri Laaninen puhui enennen näkemättömästä taidonnäytöstä. Hallitusohjelmasta piti tulla parin liuskan strategien spotti ja hallituksen työskentelystä innovaatiokylpylä ja sen istunnosta rento kahvittelu.      Kaikki meni pieleen. Ohjelma on 100-sivuinen, valmistelevat rennot kokoukset muuttuivat ministeriöiden salojen kähmintöihin ja suuri yhteisen työskentelytila korvautui entisillä vanhoilla neljä metriä korkeilla huoneilla.      S yy epäonnistumiseen oli lähtötilan heikko tajuaminen ja poliittisen johtamisen lainalaisuuksien ymmärtämättömyys. Kolme viiden prosentin tuottavuusloikkaa kaatui myös tietäm...

1894. Ala pelätä, kun joku uskoo liian voimakkaasti

     Tämä vanha totuus tulee mieleen Sipilä hallituksen käsittämättömästä luottamuksesta siihen, mitä se tekee. Se uskoo kuin vuoreen, että työehtojen heikentäminen ja budjetin raju painopisteen siirtäminen yrityselämän oletettuja tarpeita tukemaan, olisi kansakunnan etujen mukaista. Toisaalta hallitus menettelee juuri niin, kuin suomalaisen politiikan vanha sääntö opettaa: jaa omille ja tue niitä, joilta luulet apuja saavasi.      Niinpä niin. Poliittisen johtamisen ytimessä vallitsevat toisenlaiset lait kuin yritysjohtamisessa. Tämä tuli ilmi kuunnellessa Kone Oy:n arvostetun entisen toimitusjohtaja Matti Alahuhdan haastattelua sunnuntain Yle1:n Arto Nybergin ohjelmassa.       Alahuhdan mukaan suurimpia yritysjohdon virheitä ovat: *johdon innostuksen sammuminen *johon liian kapea-alainen kuva ja mittarit yrityksen menestymiseen vaikuttavista tekijöistä. Jokin mittari saattaa näyttää pahaa, mutta toinen...

1674. Suorat yritystuet vääristävät klpailua

     Tämä vanha totuus on tulee mieleen Sipilän hallituksen käsittämättömästä luottamuksesta siihen, mitä se tekee. Se uskoo kuin vuoreen, että työehtojen heikentäminen ja budjetin raju painopisteen siirtäminen yrityselämän oletettuja tarpeita tukemaan, olisi kansakunnan etujen mukaista. Toisaalta hallitus menettelee juuri niin, kuin suomalaisen politiikan vanha sääntö opettaa: jaa omille ja tue niitä, joilta luulet apuja saavasi.                  Niinpä niin. Poliittisen johtamisen ytimessä vallitsevat toisenlaiset lait kuin yritysjohtamisessa. Tämä tuli ilmi kuunnellessa Kone Oy:n arvostetun entisen toimitusjohtaja Matti Alahuhdan haastattelua sunnuntain Yle1:n Arto Nybergin ohjelmassa.      Alahuhdan mukaan suurimpia yritysjohdon virheitä ovat: *johdon innostuksen sammuminen *johon liian kapea-alainen kuva ja mittarit yrityksen menestymiseen vaikuttavista tekijöistä. Jokin mittari saattaa näy...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *