Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Haavisto merkityt tekstit.


3281. Mika Aaltola presidenttivaalien auervaara

Nyt ei auta muu kuin arabian kielen opiskelun vaihtaminen esperanton tankkaamiseen.   Näyttää siltä, että Aaltolan kannatus on jo ohittanut käännepisteenteen alaspäin eli laulun sanoin ”vuoden ovat vierineet, hurmaus on haihtunut, nuoruus jo mennyt on, jäljellä on ikävä”. Pastori Laajasalon lohdullisesti haastattelemana Aaltola kertoi surumeilisen, mutta ulkokullatun tarinan ylimääreisestä käynnistään roskiksessa hakemassa sieltä satunnaisesti tapaamansa ihmisen osoitteen. Hän oli unohtanut kirjoittaa tälle, vaikka oli luvannut niin tehdä.  Hän kertoi myös pastorille suhteestaan kristinuskoon, jonka periaatteita sanoi pitävänsä hyvänä ohjeena jokapäiväiselle elämiselle. Hänen selityksensä omasta hengellisyydestään oli kiusallista kuultavaa hänen ulkokultaisuutensa jälleen loistaessa koko studion tilavuudelta.  Pintapuolinen laupiaan Samarialaisen rooli sopi hetkeksi kenelle tahansa, mutta jotta se olisi henkilön identiteettiin aidosti kuuluva käyttäytymismalli, sen p...

2354. Unkarin Orban ja Suomen perustuslakivaliokunta

     Unkarin pääministeri Orban on tunnetusti moittinut näyttävästi Suomen perustuslakivaliokunnan itseriittoisuutta. Hän on myös ankarasti huomauttanut maatamme perustuslakituomioistuimen puuttumisesta ja samalla näin löytänyt murtumia Suomen oikeusvaltioperiaatteista.      Ojala-Niemelän linjaus on, että Haavisto-asian käsittelyyn   perustuslakivaliokunnassa voivat osallistua kansanedustajat, jotka ovat   muistutuksen tehneet ja ovat samalla perustuslakivaliokunnan jäseniä. Tämä ilmeisesti tarkoittaa, että voi tulla tilanteita, joissa perustuslakikäsittelyssä ei ole muita kuin muistutuksen tehneet kansaedustajat. Tämä puolestaan näyttää ulospäin kummalliselta ja Orbanin mielestä korruptiolta. Orbanin populistipuolue Fidesz saisi näin ilmaisia sytykkeitä.      Suomi on kuuluisa infrastruktuurinsa toimivuudesta ja tehokkuudesta.  Onkohan tässä yksi sulka lisää maineeseen, kun voi toimia "tuomarina" omassa asiassaan?  ...

360. Onneksi olkoon HS ja Pekka Haavisto

Onneksi olkoon Helsingin Sanomille 16.10.2013 omistajaohjausta käsittelevästä pääkirjoitukseta. Aiheesta kiinnnostuneen kanattaa panna artikkeli talteen. Hallinnon hidasliikeisyys pursuilee jutusta kautta linjan. Maan hallituksilta kesti 15 vuotta irroittaa omalle ministerille omistaja ja erilleen sääntelijästä. Se oli suuri periaattelinen operaatio. Siksi omistajaohjausministerin posti on myös niin tuskainen. Onnea myös Pekka Haavistolle. Omistajan eriyttämistä sääntelijästä voidaan verrata vaikeudeltaan kuntauudistukseen. Valtio sääntelee ja rahoittaa  kuntia, jotka puolestaan vastaavat hyvinvointipalvelujen tuottamisesta. Nyt epäkohtina on kansalaisten eriarvoisuus palvelujen saamisessa ja eri suuruiset veroäyrit eri kunnissa. Muut epäkohdat ovat toisarvoisia. Joku voi kysyä, mitä sitten. Onhan maita, joiden eri osat ovat tyystin erilaisten palvelujen ja vallan varassa. Suomessa kuitenkin pieni maa ja siksi lain mukaan kansalaisten pitää saada maan jokaisessa kolkassa s...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *