Nyt ei auta muu kuin arabian kielen opiskelun vaihtaminen esperanton tankkaamiseen. Näyttää siltä, että Aaltolan kannatus on jo ohittanut käännepisteenteen
alaspäin eli laulun sanoin ”vuoden ovat vierineet, hurmaus on haihtunut,
nuoruus jo mennyt on, jäljellä on ikävä”. Pastori Laajasalon lohdullisesti haastattelemana
Aaltola kertoi surumeilisen, mutta ulkokullatun tarinan ylimääreisestä käynnistään
roskiksessa hakemassa sieltä satunnaisesti tapaamansa ihmisen osoitteen. Hän
oli unohtanut kirjoittaa tälle, vaikka oli luvannut niin tehdä. Hän kertoi myös pastorille suhteestaan
kristinuskoon, jonka periaatteita sanoi pitävänsä hyvänä ohjeena jokapäiväiselle
elämiselle. Hänen selityksensä omasta hengellisyydestään oli kiusallista kuultavaa
hänen ulkokultaisuutensa jälleen loistaessa koko studion tilavuudelta. Pintapuolinen laupiaan Samarialaisen rooli
sopi hetkeksi kenelle tahansa, mutta jotta se olisi henkilön identiteettiin aidosti
kuuluva käyttäytymismalli, sen pitää kuulua ja näkyä arkipäiväisessä elämässä
niin, että sen kanssaihmiset huomaavat, ei satunnaisti silloin kuin itseä
hyödyttää. Kaiken kaikkeaan haastattelu oli sujuvaa ja harkittua. Mieleen
kuitenkin väistättää tuli, että Aaltolan sanominen muistutti keskiajan luostarimunkkien
jatkuvaa monotoonista, mutta äänekkäämpää sanavirtaa, joka tuli ja meni saman
tien jälkiään jättämättä muissa kuin Benedictus Nursialaisen (ei Petäjäetisen)
saarnoissa. Aaltolasta tekee siinä ja siinä kinthalla pätevänvirkaan, sillä
ymmärtääkö hän kansainvälisen korkeatasoisen poliittisen kokouksen sisäistä ryhmädynamiikka.
Vaarana on, että Aaltola osallistuessa tällaisiin kokouksiin jään pyörimään
vain kokouksen kolamannelle ulkokehälle heitellen sieltä vain truismeja ja mitään
lisäarvoa tuomattomia yleistyksiä, jotka sisäisesti hymyilyttävät muita
osallistujia.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti