Talouskamina käy kuuman kuin sulaton kita. Poliitikkojen loitsut sinkoivat ilmaan mustina kekäleinä. Tämä nähtiin eilen mtv3:n vaalipaneelissa. Puoluejohtajat kelaavat edes takaisin talousreseptejään lupaillen kuin tyhjästä 100 tuhansia uusia työpaikkoja. Liikutaan etiikan rajamailla. Suomeen on syntynyt ainutlaatuinen tilanne maan historiassa. Median ansiosta jo puolet kansasta osaa ulkoa talousliturgian sakramentit. Tästä ulkoluvusta ei voi syyttä kanssa, vaan epäilty on itse susi: taloustiede. Sen ohuita kinttuja ei nyt kuitenkaan ole aikaa murehtia. Pitääkö nyt ottaa esille fundamentit? Valtion tehtävänä on viime kädessä turvata kansalaistensa elämä ja yhteisöjensä toiminta. Ministeri Ihalaisen viimeisimmän lausunnon mukaan maassa on 150 tuhatta pitkäaikaistyötöntä, jotka eivät työllisty olkoon taloustilanne mikä tahansa. Kaiken kaikkeaan maassa on noin miljoona ihmistä päivärajojen ja sosi...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)