Helsingin Sanomissa on vuosi kymmenet ollut ihailua, suuttumista, kannanottoja, keskusteluja ja joskus jopa raivoaa herättävä pilapiirros. Niistä on keskusteltu työpaikoilla, kouluissa opettajan huoneissa, pubi-illoissa, kodin pöydissä ja ties missä. 60 vuoden ajan lehden tilaajana ja aktiivisena lukijana ei voi olla vertaamatta taiteilija Karin ja nykyisen taiteilija Rannan piirrostaide-esityksiä mainitussa lehdessä. Karilla oli kyky nähdä piirroksessaan kuvaama tilanne suurina linjoina ja yleistyksinä kuitenkin niin, että muutamilla taiteellisilla tussin vedoilla piirroksesta syntyi jonkin yhteiskunnallisti merkittävän ilmiön tai ongelman auki reväisty naseva pelkistys. Silti kuvan katsojaan luoma tunne ja kuvan tulkinta oli karuudessaan ja iskevyydessään joskus järkyttävän ilmaisuvoimainen. Ranta on taitava taiteilija ja oman koulukuntansa etevä pilapiirtäjä. Ei voi kuitenkaan välttyä ajatukselta, että hän ei ole vielä kypsynyt tällä taiteen saralla käyttämän parhaalla mahdollis...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)