Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella ict-hajaannus merkityt tekstit.


618. Valtion 1990-luvun ict-hajaannusta seuraa sotehajaannus - Stoppi sotelle

Ei voi välttyä huomaamatta yhtäläisyyttä valtion 1990-luvun ict-hajaannuksen ja nykyisen sote-sotkun välillä. Holkein vetämä oikeistohallitus ei halunnut valtiojohtoista ict:tä edes sen omiin järjestelmiinsä, vaan yritysvetoisen. Jälkimmäisen aiheuttamat karmeat yhteen sopimattomuuden ongelmat ovat paistatelleet julkisuudessa kuin joka keväiset pälveet. Valtion menetykset ovat olleet miljardiluokkaa. Jos muista hallituspuolueista ei löydy munaa, kokoomus tahallisella viivyttelyllään vänkää perusterveyden hoidon yksityiselle sektorille. Julkiset palvelut on tällä tavalla helppo kuihduttaa köyhälistön hätäavuksi  sairauksilleen. Kun julkinen sektori päästetään rapistumaan, loppu näivettyminen tapahtuu kuin itsestään. Sen osaaminen ja vetovoima loppuvat. Demareilta vaaditaan nyt kanttia. Stoppi sotelle. Jos hallitus kaatuu, antaa kaatua. Ennen aikaisissa vaaleissa kukaan ei tehdä, miten niissä käy. Ne voivat olla Urpilaisen pelastus.

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *