Voi Ruokavirasto minkä sopan olet keittänyt. Virastossa on noin 20 luottamusmiestä ja uusi Migristä lemput saanut johtaja johtaa nyt virastoa. Viraston noin 1000 henkilö odottaa kärsimättömästi, että saadaan asiat reilaan ja homma pelaamaan. Jos HS:ssa kuvattuun tilanteeseen päädytään, jossa kaikki epäilevät toisiaan ja vahtivat toistensa virkoja ollaan vaarallisella tiellä. Kyse on niin sanotusta organisaation kuolleen kulman syndroomasta. Siinä kaikki henkilöt tajuavat, että virastoa vaivaa jokin suuri vikaa, mutta kukaan ei tarkalleen tiedä, mikä sen on puhumattakaan, miten sitä voitaisiin alkaa korjata. Neuvo korjaamiseen on yksikertainen. Otetaan suurin yksittäinen ongelma, jonka katsotaan eniten jarruttavat päivittäistä toimintaa. Oletetaan, että työt jakaantuvat epäoikeudenmukaisesti ja eri tavalla kuormittavasti eri henkilöryhmien tai jopa henkilöiden välillä. Jos on mahdollista niin tutkitaan tarkkaan, onko mahdollisti siirtyä tiimityöhön. Tä...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)