Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella pk-yritys merkityt tekstit.


1481. Taikuuden kynnyksellä Team Finland

     Se tiedetään, että mielikuvilla on vangitseva voima. Kuun sirppi oli jossain, kun Hitchcock toteutti omaa genreään.      Kataisen hallituskauden alussa perustettiin Team Finland koordinoimaan lähinnä asianomaisten viranomaisten yhteistyötä viennin edistämiseksi ja investointien maahan saamiseksi. Stubbin hallitus on jatkanut toimintaa.      Tuoreen selvityksen mukaan 80 prosenttia pk-yrityksistä ei ole kuulutkaan Team Finlandista. Vain kolme prosenttia on käyttänyt sen palveluja. Tämä on teamin kannalta huolestuttavaa. Olisi odottanut Team Finlandin panostavan erityisesti pk-yrityksiin, koska niistä vain 12 prosenttia on vientihakuisia. Niissä siis piilee suuri potentiaali viennin edistämisessä.      Sen sijaa tiimi on toiminut ulkomailla toteutettavilla konsepteilla. Tämä on väärä valinta. Toiminta olisi pitänyt suunnata lattiatason pajayrityksiin. Se ei ole kovin hohdokasta hommaa verrattuna edustussaleissa...

498. Valtion tuloverot tulevat keskiluokalta

Jutta Urpilainen oli tänään HS:ssä huolissaan keskiluokan puolesta. On totta, että globaalinen työnjako ja automaatio kurittavat eritysesti keskiluokkaa. Ministeri Huovinen sanoi hätkähtäneensä Suomen terveyseroja. Professori Hiilamo on niistä myös huolissaan blogissaan 20.12. Keskiluokan hätään voidaan lisätä vielä koulujen eriarvoistuminen, mikä johtaa myös sen kurjistumiseen pidemmällä aika välillä. Mutta kuuluu keskiluokalle myös hyvää. Tuskin keskiluokan elinolot absoluuttisesti heikkenevät, suhteellisti kylläkin. Kunnat tarvitsevat vuosittain lähes kymmenen tuhatta uutta työntekijää eläköitymisen takia ja vanhushuolto lisää käsiä. Urpilainen kaipaili myös hallituksen teollisuuspolitiikkaa korvaamaan 150 tuhannen työpaikan katoamista, mikä on tapahtunut viiden viimeisen vuoden aikana teollisuudesta.   Tuskin valtio voi mitenkään merkittävästi vaikuttaa tällä politiikallaan työllisyyteen. Tietenkään ei saisi soimata pk-sektoria. Jokainen yritys on itsenäinen y...

497. Yrittämiseen auton ajo-opetuksen kaltaista koulutusta

Päivän HS:ssä Etlan tutkimusjohtaja Mika Malirannan ja Jyväskylän yliopiston professori Tarmo Mannisen mukaan Suomessa saattaa olla paljon huonosti johdettuja yrityksiä. Tässä he viittavat muiden muassa sukupolven vaihdoksen tekemistä liian houkuttelevaksi veroeduilla, jolloin johtoon voi tulla huonosti motivoituneita lähisukulaisia.   Ajankohtaisen kakkosen ohjelmassa 17.12 Baretnskeskuksen johtaja Martti Hahl ihmetteli suomalaisyritysten haluttomuutta osallistua Norjan, Ruotsin ja Venäjän arktisten projektien tarjouskilpailuihin, vaikka yrityksillä on saatavilla joka kuukausi uusi 20-sivuinen tarjousluettelo. Projekteissa pyörii investointirahaa 70-220 miljardia euroa. Hahl jopa sanoi provosoivasti, että suomalaiset eivät ole myyjiä vaan odottajia. Ruotsalaiset pitäisi palkata myyntimiehiksi. On myös itsetutkiskelun paikka, miksi meillä kokonaisuudessaan vienti ei vedä. Maalla on koulutuettua työvoimaa ja raaka-aineita. Perusinfra on kunnossa ja oikeusvaltio toimii. Mo...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *