Toisen kantasuomalaisen luokitteleminen johonkin vähempi arvoiseen kantasuomalaisen ryhmään oli maan tapa vielä 1940 - 1950-luvuilla (=woke). Erityisen pahalta tämä wokettaminen tuntui kansakoululaiselta. Usein kuulin sanottavan, että siinä se Huttusen Hellin poka lampsii Hietalaan (taloon) tai mitä se poika täällä tekee tai mene pois meidän metsästä. Laajemmin ottaen Suomi eli silloin luokkayhtesikunnan aikaa. Äitini huvikseen laatimalla paperilla anoin vapautusta lukukausi maksuista. Minun piti viedä anomus kateredin takana istuvalle opettajalle koko luokan nähden. Huonona oppilaana en milloinkaan saanut vapautusta. Ilman setäni joen ranta aluetta, jossa sain vapaasi kulkea, elämä olisi vieläkin kurjempaa. (Jälkeen päin olen pohtinut, oliko anomuksen jättämisprotokolla tahallaan tehty näin paljastavakasi niiden määrän supistamiseksi). Muutto kirkonkylä erääseen varastorakennuksen huoneeseen merkitsi, niin kummalliselta kuin se tuntuukin, hidasta arvon nousuani. Potkupalossa kenkäni p...

Varmaakin monelta kadulla kiirehtivältä onneksi unohtuu, millainen merkitys ulkonäöllä ja habituksella saattaa olla joiden silmissä. Filosofian tohtori Marjo Kamilan mukaan kuitenkin (Vantaan Sanomat 8.12.2013)   sillä on todella merkitystä. Netti   ja sose tuovat jatkuvasti uusia malleja, merkkejä ja merkityksiä, jotka näkyvät nuorten pukeutumisessa. Asuja ja pieniä yksityiskohtia saatetaan arvostella ja niiden mukaan arvottaa henkilö johonkin ryhmään, luokkaan, heimoon. Kadulla ryhtisi, kävelytapasi, vaatetuksesi, olkalaukkusi, kännykän merkkisi, kenkäsi heijastavat sinusta mielikuvia muille. Ne saatavat olla vääriä, oikeita ja tai ei mitään. Ne näkyvät kuitenkin. Joku nappaa niistä aina hetkeksi kiinni. Ne ovat kadulla kuin ohi meneviä stigmoja. Kamila korostaa, että visuaalisen maailman merkitys kasvaa jatkuvasti. Kaikkea katsellaan ja arvioidaan, haluat tai et, vartaloa, painoa, pituutta, kampausta, jopa hampaita. Kamilan näkemykset saavat pelokkaaks...