Työnpäivän kunniaksi kerrataan työehtosopimuksien konkarin Lasse Laatusen ajatus 30.4.2024 A-studiossa nykyisestä työmarkkina-asetelmasta. Hallitus on ajautunut istumaan pommin päälle, koska elinkeinoelämän hallitukselle sanelema kuuden kohdan työehtolakipaketti ei sisällä yhtään neuvotteluvaraa, vaan on annettu ehdottomasti noudatettavaksi. Laatusen mukaan tämä kasvattaa pysyvästi kuilua sopia työehdoista osapuolten kesken. Pitkään jatkunut sopimisen kulttuuri on rikki, mikä näkyy ensikertaa syksyn palkkaneuvotteluissa. Ainut minkä Laatunen näki jonkin laiseksi ratkaisun avaimeksi, on Orpon asteleminen Pitkänsilla yli Hakanimeen sovinnon kättä ojentamaan. Ja tähän ei n nykytilanteen kovat asenteet eivät taivu. Yksittäisen henkilön laittomasta lakkoiluista sakottamisen Laatunen näki hyvin vaarallisena ja typeränä. Voidaan myös kysyä, kuka masinoi OAJ:n puheenjohtajaa Kaarina Murtoa ja Tehyn puheenjohtajaa Millariikka Rytköstä antamaan lausuntoja syksyn palkkaneuvotteluista. He vai...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)