Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella eduskuntakysely merkityt tekstit.

4113. Harkimo tuli yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että hän on tavallinen ihminen

Kokoomus viljelee usein sanontaa dynaaminen talouskasvu.    Dynaaminen merkinnee jatkuvasti kehittyvää tai muuttuvaa. Harvoin kuulee tai näkee jonkun tarkoittavan dynaamisuudella muuttuvaa kannatuksen laskua Onpa kokoomuksen Häkkänen puhunut dynaamisesta kannatuksen noususta. Kaupungin johtaja Vartiaisen lempi lause oli ja on, kun veroja madalletaan, tapahtuu talouden dynaamista kasvamista.  Nyt lähestytään dynaamisuuden sielun ydintä, sen mustaa pistettä, mikä ei hevin anna peittää itseään muulla kuin kultaisella matolla. Sana onkin niin mystinen, että vain taloustieteiden approbaturin suorittaneelle ojennetaan saunan takana juhlallisin menoin  dynaamisuuden kultainen kääty ymmärtämisen kunniaksi. Dynaamisuus sanan kuullessaan mieleen nousee taikamylly, jonka sisään lapattaessa tyhjää jyvä rännistä tulee kulta jyviä. Tämä nuhruinen totuus ei  vääjäämättä olekaan mielikuvituksen laukan aikaan saannos. Turha tyytyä mielikuvitukseen. Hjallis onnistui salaa Sipiläl...

805. Kansanedustaja Vistbackan eduskuntakysely

Päässäni ei soinut hilpeä helinä, vaan monenlaiset ajatukset rasittivat aivotoimintaani. Nyt oli aika toteuttaa Wilderin ja Koikkalaisen kanssa pohtimamme organisaatiomuutos. Se perustui osaston jakamiseen neljään samanlaiseen toimistoon, joista jokainen käsittelisi ilmoituksen alusta loppuun. Tällöin toimistoille voitiin asettaa tavoitteet ja niitä pystyttiin vertaamaan keskenään. Kuka uudistuksen toteutti? Pitäisikö minun alkaa johtaa toimintaa? Tähän eivät valtuuteni riittäneet ja vaikka riittäisivät, linjajohtajat eivät sitoutuisi muutoksiin. Eipä silti, eivät he nytkään sitoutuneet. Jos nykyistä asemaani vahvistettaisiin, se varmasti käsitettäisiin väärin ja tuloksena olisi vain suurempi muutosvastarinta. Eikö auttanut muu kuin antaa nykyisen kehityksen jatkua? Muutaman kuulauden kuluttua tulisi niin suuri kriisi, joka johtaisi todellisiin muutoksiin. Saattoi tietysti olla, että kauppa- ja teollisuusministeriö tätä toivoikin. Täytyi myöntää, että tällaiset pohdinnat olivat ...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *