Sata vuotta sitten käytiin taistelut Venäjän luokka herruudesta kommunistien ja valkoisten välillä. Kampailu tiivistyi supeten Krimiä kohti. Jälkeen päin ajateltuna valkoisten päälliköiden poistuminen Venäjän vallankumous taistelujen loputtua Krimin kautta Englantiin oli historiallisia. Monissa muodoissa ja merkityksissä vaihteleva valkoisten reitti Odessaan hengitti, kärsi ja toipui aina uudestaan auttamaan valkoisia eteen päin. Jos Amiraali Koltsak oli säilynyt sodan loppumetrit hengissä, historiakirjoitus kommunismista saattaisi olla erilainen. Hän oli ehkä pätevin keisarillisen Venäjän sotapäällikkö. Lenin ja Stalinin rinnalla taisteli myös useita eteviä miehiä kuten Buharin ja Kamenev, mutta heitä kohtasi diktatuurin poliittisten kilpailijoiden kohtalo. Ennemmin tai myöhemmin päät putoavat. Eräs Sitkeä kilpailija sinnitteli 1930-luvun lopulle asti, kunnes hän sai yhdysvaltaisessa hotelissa jääkoukun päähänsä. Krim on syvästi historiallinen paikka. Putinin puheissa alueen monenla...

”Oi Odessa sä helmi Mustan meren”, lauloi Henry Theel komealla altollaan sotiemme aikana. Sodat loppuivat, laulu jäi. Näin käy nyt Mustan meren tuntumassa. Venäjä sortuu, Ukraina jää. Niin kuin moni muukin tekee, täytyy jälleen kerran ihmetellä Putinin Ukraina offensiivia. Siinä käy kuin keskiajan ristiretkeläiselle, hän lähti soturina, mutta palasi porttona. Asiantuntijat ja tervejärki kysyvät, miten Venäjän puolirampa sotaväki voi valloitta puhumattakaan hallita kaksi kertaa Suomea suurempaa maa-aluetta ja 40 miljoonaista yhtenäistä kansaa. On sanottu, että jalkaväki pelkää kaikkein eniten hetkellä, kun voitto on jo käsissä, mutta pitää vielä lopputaisteluissa altistaa henkensä viime metreillä. Onhan se kamalaa, kun viime sekunneilla voi kaatua. Kysymys voidaan kääntää venäismiehiä koskevaksi. "Miksi tällaisen järkeä vailla olevan sodan takia pitää vaarantaa henkensä?" Niinpä hyökkäyksen käsittäminen ei ole ongelma vaan se on mysteerio, sillä ongelma voidaan ratkaista, mu...

I stunto oli eloisa hirttäytymättä puoluepoliittisiin henkareihin, mutta Ukraina kysymys leijaili niin vapaasti studiossa, että itse kukin istunnon jäsen voi tai oli vapaa noukkimaan kysymyksen helmoista kiinni, mistä kohtaa tahansa tulematta mollatuksi.  Pekkarinen oli vanha kunnon pekkarinen, jolle luoja oli luonut kyvyn puuttua asiaan kuin asiaan ja samalla säveltää siinä sivussa maakuntalauluja. Taas kerran miehen kohdalla tuli esille, kuinka perusteellisesti hän perehtyy, vaikka Wahlmannin kompaktisointiin.  Astuessaan kompaktisoinneista reaalimaailman kiemuroihin hän virkistyi ja hänen sanansa muodostivat lauseita, joita ei ole mitään tarvetta kiistää, koska ne osoittivat miehen olevan teräskunnossa ja ennen kaikkea lauseet osuivat Ukraina konfliktin ytimeen, Minskin sopimuksen jatkamiseen. -Ensin tulitauko ja seuraavaksi asejärjestelmien siirtäminen rauhan omaisiin asemiin, laukoi Pekkarinen Heidi Hautala, vaikka ei puhunutkaan maailman kovimmalla äänellä, istui alalu...

     Uhriutumisen idea ei ole taivaasta tipahtanut. Tämän todisti jo T. Roosevelt 1800-luvun lopulla, kun hän päätti kahvikeskustelun jälkeen heti hyökätä Kuubaan uhriudittuaan tarpeeksi Espanjalle. Uriutuminen ei olekaan vain yksilön oikeus, vaan se on myös osa valtioiden välistä valtapolitiikkaa.      Nykyisen Venäjän tapauksessa kyse ei kuitenkaan ole tavanomaisesta uhriutumisesta, jossa uhriutuja esittää itsensä ulkopuolisten tapahtumien aiheuttamana apua kerjäävänä säälittävä ihmisenä. Venäjällä uhriutuminen on osa valtaeliitin sisäpolitiikkaa, jonka operointialue käsittää koko maapallon.      Sisäpolitiikassa Venäjällä on pitkät perinteet uhriutumisessa. Venäjän kärsivä kansa uhriutui aateliston edestä kärimyksiin vastineeksi siitä, että tsaari piti yhteyttä Jumalaan kansan puolesta. Tsaari lunasti tällä valta-asemansa.      Venäjän tapauksessa pätee: mitä suurempi maa ja mitä keskittyneempi tiedonv...