Jalkaväkimiinoista luopuminen on hyvin valitettavaa. Jalkaväkimiina vaikuttaa kahdella tapaa. Ensinnä, se ennalta estää vihollista käyttämästä sotatoimialueenaan miinakenttää tai jos se käyttää, tuhot ovat melkoisia omiin tappioihin verrattuina Toiseksi miinoitus vapauttaa omien joukkojen käyttämistä sinne, missä niitä eniten tarvitaan. Kolmanneksi sen vaikuttavuussuhde hyvä. Neljänneksi se on halpa ase. Viidenneksi Suomen 1352 kilometriä pitkä maaraja on kuin luotu jalkaväkimiinoille. Kuudenneksi itäraja on nyt uhka, jossa miinoja voidaan tarvita. Setäni kaatui miinaan ja isäni kapteeni haavoittui.
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)