Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella kamera merkityt tekstit.


3043. Kiinassa kadun kamera ei säästä haamuakaan

Meidän Ohrana ennen ja SYPO nyt on hyttysen surinaa verrattuna Kiinan kontrolliin kansalaisistaan. Kontrolli kohdistuu ennen kaikkea toisin ajatteleviin ja valtakunnan länsiosissa asuviin 10 miljoonaiseen uiguuri vähemmistöön. Kiinan nyky johdon tavoitteena on hivuttaa sukupuuttoon tämä vähemmistö. Analogia löytyy Putinista ja ukrainalaisista. Kiina soveltaa sen tunnetusti tehokasta ja kattavaa digitaalista valvontaa kirjaimellisesti kaikkeen, kaikkialla ja kaiken aikaa. Intensiivisyyttä kuvaa, että yhden henkilön kasvojen tunnistus 100 metrin kävelymatkalla kylätiellä tallentuu jopa kymmeneen kameraan. Kuvaamisella ihmisten ovikoodin näppäily ja samanaikaisella kasvojentunnistamisella isoveli saa tietää, milloin tietyt henkilöt käytävät tietyssä ositteessa. Näin saadaan valtion viholliseksi epäilty salasolu paljastettua. On aivan sama, pitääkö epäily pakkansa, sillä osoitteen asukaita odottaa uudelleen kasvatus leiri. Uudelleen kasvatusta käytetään erityisesti uiguurialueella, mutta s...

2663. Suomalainen ja intialainen rikostutkinta

Netflixin dokkarissa käsitellään melko monipuolisesti poliisin suorittamaa rikostutkintaa. Ainoa kolonialistinen tuntomerkki on poliisilaitoksen portin sotilas kivääreineen tekemässä paraati elettä nostamalla toista polveaan ylös. Ilmeisesti maan valtavasta väkiluvusta johtuu, että pienenkin rikoksen tutkinnassa poliisiporukkaa on runsaasti. Usein rikospaikka tutkinta pelkistyy vain käynniksi rikospaikalla. Sormen jälkiä ei etsitä puhumattakaan dna analyysin tekemistä. Silmiin pistävää on lukuisten videokameroiden määrä jokaisessa kadun kulmassa ja tienpätkässä. Paikallinen poliisi johtaja voi komentaa kymmenpäisen porukan katselemaan video kelauksia edes takasin. On hämmentävää havaita, kuinka usein ja jopa ammattimaisesti porukka käyttää tätä tekniikkaa tapauksen selvittämisessä. Jos videolla havaitaan epäilty, muttei tunnisteta nimeä, kutsutaan suuri määrä tapahtumapaikan ihmisiä katselemaan videoita epäilyn nimen saamiseksi. Yhdessä tapauksessa paikallisen bordellin kaikki nais...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *