Vähän liioitellen sanottuna jotkut tähtäävät heti kävelemään oppimisen jälkeen tiettyyn ammattiin. Tämä pyrky voi perustua kunkin kohdalla eri tekijöihin kuten vanhempien tahtoon tai painostukseen, omaan kutsumukseen, mielikuviin tai kaveripiirin esimerkkiin. Yksi tapa on itse tahtoa tai joutua sattumuksen kelkan vietäväksi. Kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Tapahtuminen alkumatka oli melko karu, sillä kokelastuvassa sängyssä makoillessani ja huonoa menestystä armeijan mestaruuskisoissa harmitellessani elämän ura ei käynyt ensimmäisenä mielessäni kuten muilla. Suurimmalla osalla tupakavereistani oli jo koottu paperit vetämään joko jumpalle, Polille tai yliopistoihin. Hermoni petti ja päätin panna paperit matemaattisluonnontieteelliseen Helsinkiin. Kutsu pääsykokeeseen napsahti alkukesällä. Koe oli tyssätä puuttuviin henkilöpapereihin itse koetilaisuudessa. Pitkän oman itseni olemassa olon inttämisen jälkeen sain jäädä saliin. ...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)