Dosentti Arto Nokkala totesi teoksessaan Kyky ja tahto, että puolustusjärjestelmämme tarvitsee uudistuksia lähinnä sisäistä syistä. Nyt uudistuksia tarvitaan myös ulkoisista syistä. Onneksi haikailut ammattisotilasiin perustuvasta Suomen puolustuslaitoksesta on lopetettu. Puolustusvoimain perusta on, että maalla on riittävän suuret valmius- ja puolustuskykyiset maajoukot. Nykyiset noin 250 000 reserviläistä käsittävät joukot riittänevät. Alueellinen järjestämä on toinen puolustuksen perusta. Sen täytyy merkitä myös sitä, että ollaan valmiita reagoimaan vihollisiskuihin itsenäisillä taisteluosasoilla nopeasti missä osassa maatamme tahansa. Todennäköisimmät taistelukriisit syntyvät alueille, joihin vihollinen suuntaa strategisen iskunsa. Kybersodan torjunta vaatii omat järjestelmänsä. Alueellinen puolustusjärjestelmän on pystyttävä organisoitumaan myös pitkän rintamalinjan puolus...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)