Edustaja Timo Heinonen esitti ensimmäisenä kokoomuksen välikysymyksen siitä, miksi Rinne esittää hoitovapaan pitäneiden naisten eläkkeeseen 250 miljoonan euroa lisää hoitovapaista aiheutuneeseen eläkkeiden jälkeen jäämiseen sekä keitä vakuutusalan asiantuntijoita Rinne on tässä kuullut. Kysymys oli syöttö suoraan lapaan, koska Rinne pääsi sydämensä kyllyydestä rienaamaan Sipilän ja Orpon viime hallituskauden eläkkeiden leikkauksia, terveyskeskusmaksujen korottamista, lääkekulujen korvauskaton nostamista ja eläkkeiden verohuojennusten tekemättä jättämistä, vaikka huojennus tehtiin palkkatuloihin. Tunnettua on ,että hallitus saa käyttää, keitä asiantuntijoita tahansa eikä heidän nimiänsä tarvitse julkistaa. Jatkokeskustelussa hallitus tykitti jatkuvasti edellisen hallituksen pienpalkkaisten ja pieneläkeläisten tilan heikennyksillä. Uudet naisministerit olivat niin kipakoita, että Kalle Jokinen jäätyi vain toisella suupielestä vinosti Orpolle virnuiluun. ...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)