Niukasti julkisuuteen kantautuneiden tietojen mukaan Eduskunnan lisärakennukseen oltaisiin perustamassa ylellinen huoneisto monipuolista iloitsemista varten (Waltari: Sinuhe Egyptiläinen). Huoneisto varataan asianomaisten käyttöön listavarauksen perusteella. Pääsihteeri on ilmoittanut, että kannattaa tehdä varaus hyvissä ajoin ennen syysistuntokauden alkamista, sillä kysyntä on hirmuinen. Samainen pääsihteeri on kertonut, että Eduskunnan alainen Rahapaja on jo painattanut meteliaihiosta kolikkoon kolmenlaisia prenikoita. Ensimmäinen on normikäyttäjälle, joka uuvuttavien istuntojen lomassa käy virkistäytymässä huoneessa. Toisessa prenikassa on hennot vitjat, jotka luovat pidättyväistä, mutta selkeää viestiä omistajansa vihkiytymiselle asiaansa. Kolmas muistuttaa jo kenraalin ruusuketta, jota ei hevin luovuteta kenellekään. Pääsihteeri ei pyynnöistä huolimaata valottanut asiaa tämän enempää.
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)