Huhujen mukaa Sipilän uuskonservatiivisen rock-libretto tulee perustumaan neorealistiseen aluepolitiikkaan. Väyrynen ei ole vielä päättänyt sävellajia, mutta mollivoittoista voi kajahtaa. Mutta eipä mennä asioiden edelle. On ymmärrettävää, että politikkaa seuraavan median ja tavallisten kansalaisten huomio kiinnittyy usein ajankotaisimpaan hallitusneuvottelukuvioon ja koukeroon. Niinpä monen sormet saattavat selata jatkuvasti somea pysyäkseen käryillä, mitä juuri nyt tällä rintamalla tapahtuu. Ja niin, olihan jo Tolstoin romanissa Sota ja Rauha eräs rouva, joka kiinnitti aina kaiken huomionsa viimeksi kohtaamaansa ihmiseen. Tässä tohinassa voi korva ja silmä sokeutua niin, että jää huomaamatta Sipilän rakentavan nyt vain näyttämöä ja kasaavan orkesteria, joilla rokataan tulevaa politiikka. Seuraava sovituksia on tulossa: Ei Pisararata, Ei uusia asuntoja pääk...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)