Sairastuin vuosituhannen vaiheessa silmänpainetautiin eli glaukoomaan paineiden ollessa jopa 35 mmHg. Suurin paine oli 60. Paineita yritettiin alentaa usealla laserhoidolla poraamalla pieniä reikiä silmäkalvoon ja lopuksi kohtaan, joka säätelee painetta. Käytettiin seitsemää eri tippaa, mutta paineet eivät sanottavasti laskeneet, vaan olivat reippaasti yli 30. Tämän jälkeen kävin usealla Suomen huippu silmälääkärillä heidän. Lääkäri lohdutti, että kyllä ne iän myötä alenevat ja onhan tiedän äidilläkin ollut silmän painetauti. Ei auttanut kuin myöntää, koska äiti oli sokeutunut. Viimeisen voimakkaan laser säteilyttämisen jälkeen lääkäri sanoi olevan toivoa, että paineet pienenevät noin kuukauden kuluttua. Näin ei kuitenkaan käynyt. Loppukäynnillä lääkäri totesi, että tämä kanssa on vain elettävä ja näkö voi säilyä kolme vuota. Mieleeni välähti koko pullorivi. Jos yksi ei auta, entä yhdistäminen. Yhtäkkiä kaikki tuntui nau...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)