Siirry pääsisältöön

2203. Kun vakavaan sairauteen mikää ei auta

     Sairastuin vuosituhannen vaiheessa silmänpainetautiin eli glaukoomaan paineiden ollessa jopa 35 mmHg. Suurin paine oli 60. Paineita yritettiin alentaa usealla laserhoidolla poraamalla pieniä reikiä silmäkalvoon ja lopuksi kohtaan, joka säätelee painetta. Käytettiin seitsemää eri tippaa, mutta paineet eivät sanottavasti laskeneet, vaan olivat reippaasti yli 30.

Tämän jälkeen kävin usealla Suomen huippu silmälääkärillä heidän. Lääkäri lohdutti, että kyllä ne iän myötä alenevat ja onhan tiedän äidilläkin ollut silmän painetauti. Ei auttanut kuin myöntää, koska äiti oli sokeutunut.
     Viimeisen voimakkaan laser säteilyttämisen jälkeen lääkäri sanoi olevan toivoa, että paineet pienenevät noin kuukauden kuluttua. Näin ei kuitenkaan käynyt. Loppukäynnillä lääkäri totesi, että tämä kanssa on vain elettävä ja näkö voi säilyä kolme vuota.
     Mieleeni välähti koko pullorivi. Jos yksi ei auta, entä yhdistäminen. Yhtäkkiä kaikki tuntui naurettavan helpolta. Voisin kokeilla kahta eri tippa yhtä aikaa ja käydä mittauttamassa vieressä silmäasemalla paineet. Sinne pääsee ilman lähetettä, kun mittaus tehdään sitä varten suunnitellulla pistoolilla. Ikävä ongelma vain oli, että mahdollisia kahden tipan kombinaatiota oli 6x7 kpl eli 42 kappaletta. Se on paljon ja se vaikutuksen mittaus maksaakin melkoisen summan, noin 500 euroa. Kaiken lisäksi yhden kombinaation vaikutus ei näy heti parin päivän jälkeen vaan viikon päästä. Mutta mihin minulla oli kiirettä?
     Niin menin yhtenä aamulla hilpeä helinä päässäni soiden silmäasemalle, jossa keski-ikäinen rouva kuultuaan lääketieteellisistä kokeistani, hymähti arvoituksellisesti, mutta hetken kuluttua pyysi katsomaan suoraan eteen laukaisi muutaman kerran kumpaankin silmääni säteitä lausuen huolellisesti ääntäen, 32 ja 33. Seuraavat kymmenen koetta antoivat samansuuntaisen tuloksen, mutta sitten tärppäsi, kun yhdistin xalatanin ja  azpotin. Paineet olivat 27ja 28 ja viikon päästä 25 ja 24 eli normaalin rajoissa.
     Viimeksi hoitanut lääkäri ihmetteli kokeeni tuloksia, mutta kirjoitti jatkuvan lääkemääräyksen azpot tippaa aamuin  ja illoin ja vielä illalla xalcomia tippa pari. Xalatan on myöhemmin muuttunut nimeltään xalcomiksi. Minulla on edelleen tämä lääkitys ja paineet ovat alle 20 ja näkö hyvä.
     Todennäköisesti minulle kävi hyvä tuuri saadessani 11 keralla toimivan yhdistelmän. Tämä osoittaa sen, että kun on oikeilla jäljillä, aina kannattaa yrittää.

  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

4080. Eilinen Ylen A-studion synkkäilmeisyys masensi

Eilinen A-studio antoi jo ilmapiiriltään esimakua, millainen sotilaspoliittinen tilanne Euroopassa vallitsee. Tilaisuudesta paistoi läpi vakavuus eikä hymyä juuri nähty. Drooni asiantuntija Mikko Hyppönen piti mahdollisena nostaa Suomen drooni tuotanto satoihin kappaleisiin päivässä samalla kun maallamme on myös kykyä valmistaa toimintatavoiltaan erilaisia laitteita eri tilanteisiin. Graniitin vakava Jyri Kosola suhtautui luottavaisesti puolustuskykyymme kenraali Timo Herrasen säestäessä vieressä teknologia asiantuntijoiden pätevyyttä.  Kun tarkastellaan Euroopan eri maita niiden suhtautumisessa puolustukseensa, ne eroavat toisistaan valtavasti. Espanja ja Portugali tuskin eväänsä väräyttävät Suomeen putoilevista drooneista, vaan iloinen virkistys huulillaan hörppivät päivittäisiä viiniannoksiaan. Italialta meni pysyvästi uskottavuus II maailmansodassa amerikkalaisten kävellessä parissa viikossa maan läpi etelästä pohjoiseen. Saksa rypee vieläkin viime sodan kärsimysliemissään uska...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *