2198. Jos haluat naurattaa Jumalaa, kirjoita hänelle sotesta ja hallitusohjelmasta

     Ainakin neljä viimeistä hallitusta on pyrkinyt saamaan ohjelmaansa strategiasia elementtejä. Lipposen hallituksissa oli käytössä strategiasalkkumenetelmä, johon oli koottu kunkin ministeriön keskeiset hankkeet. Ongelman oli sen paisuminen, jolloin se lähinnä palveli hallituksen sisäistä tiedonkulkua ministereiden voidessa saada tietoa muiden ministereiden hankkeista. Stubbin hallituksella oli kova intressi painottaa ohjelmansa strategista ulottuvuutta ohjelman kuitenkin lopahtaessa loppu kuukausien farssiksi hallituksen kaataessa omia esityksiään.

     Sipilä ilmeisesti pyrki aivan tosissaan strategiseen luottamukseen perustuvaan hallitustyöskentelyyn. Aluksi puhuttiin viiden liuskan ohjelmasta, joka todella olisi strateginen. Käytäntö kuitenkin nopeasti osoitti, ettei hallitus hevin voi työskennellä yrityksen johtoryhmän tavoin läheisissä huoneissa ja että hallitusohjelmaa ei voi rakentaa pelkän viiden liuskan varaan, vaan kukin hallituspuolue haluaa sille omat puumerkkinsä, jota voivat ovat puoluelle strategisia, muttei hallitukselle puhumattakaan koko valtakunnalle. Sipilällä oli oli omat puumerkkinsä biotaloudelle, Orpolla hallintorekisterille ja Soinilla takseille, jne.
     Nykyinen valtioneuvoston vastuu- ja toimivalta rakenne ei ole paras mahdollinen väline toteuttaa strategista suunnittelua ja johtamista. Tämä johtuu ministeriöiden itsenäisyydestä suuteessa muihin ministeriöihin. Toisin sanoen ministerille jää paljon toimintavaltaa johtaa ministeriötään ja sen alaista hallintoa koordinaation jäädessä hallitukselle ja sen valiokunnille. Ainoastaan talouspoliittisella ministerivaliokunnalla on todellista valtaa muiden valiokuntien vallan muodostuessa näennäiseksi vallan käytön noudattaessa sen ministeriön kannanottoja, jonka vastuulla valio kunta on.
     Puoluetoimistojen, lobbareiden ja muiden intressiryhmien valmistellessa uuden hallitusohjelman pohjaa jo nyt, on selvää, että ohjelman eri osa-alueet eivät voi mennä minkään yhtenäisen strategiaprosessin läpi eikä se voi olla tarkoituskaan, jotta edes hivenen saataisiin tasa-arvoa valmisteluprosessiin. Periaatteessa jokaisella Suomen kansalaisella pitäisi olla mahdollisuus vaikuttaa hallitusohjelman valmisteluun, jos ei muuten niin ottamalla äänestämänsä puolueen puoluetoimistoon.
     Yksi tapa vahvistaa hallituksen otetta työstään olisi järjestä kehysriihen jälkeen hallituksen kulloisenkin ”trion” ja kyseisen ministeriön välinen tulosneuvottelu, samaan tapaan kuin ministeriö järjestää alaisen hallintonsa kanssa. Tässä yhteydessä on puhuttu budjetin laadinnan painottamisesta projektien suuntaan, jolloin vertikaalinen suunta oli toissijainen. Projektilla olisi oma hallinnon alaoja leikkaava oma budjetti. Monimutkaisuuden takia tätä on vaikea hallita ja käytännössä se on osoittautunut toimimattomaksi liiallisen kömpelyytensä takia.
     Jos hallituksen ja ministeriön välisiin tulosneuvotteluihin päästä, silloin se saattaisi korvata hallitusohjelman tarkistamistarpeen ja toisaalta koko toimeenpanoketju hallituksesta työntekijään saakka pystyi näkemään, miten hänen työnpanoksensa toimii kokonaisuuden hyväksi.
     Pääministerin ja keskeisillä ministereillä vahvistetun ryhmän ja ministeriöiden välinen tulosneuvotteluprosessin on arveltua olevan liian raskas sen viedessä ministereiden ruuhkaista työaikaa entistäkin kireämmäksi. Täytyy kuitenkin huomata, että ministerit ovat sitä varten, että he johtavat ministeriötään. Tämän johtotehtävän jättäminen valtiosihteereiden tehtäväksi on osoittautunut toimimattomaksi, koska silloin useisiin asioihin pitää odottaa ministerin kantaa, jolloin neuvottelujen uskottavuudelta putoaa pohja.