Siirry pääsisältöön


2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa.

On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sallia hänelle ja tukea kuten muussakin ammatin valinnassa.

Nuorella pitäisi olla ja varmaan monella on jo ammatissa toimiessaan herkkyyttä havaita, että jokin muu kiinnosta enemmän, kuin mitä hän nyt tekee. Tällaiseen uudelleen harkintaan vaikuttaa iän tuoma yleinen kypsyminen ja näkemyksen karttuminen työelämästä. Uran jatkuessa yhdessä tehtävässä muori saa kokemuksen kautta, ympäristöstä, kaveriporukoista ja mediasta sekä näiden yhdistelmistä uutta tietoa muista mahdollisista ammateista. Tällöin kun työntö uusiin tehtäviin muuttuu innoksi uusiin haasteisiin, on syytä tarttua tilaisuusteen (carpe diem).

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

3803. HS:n pilapiirros eilen ja nyt

Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat  pilapiirroksiensa  ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa.  Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

3779. Ylen Jälkiviisaat iski Virkkuseen

Ylen Jälkiviisaat iski Saarikiven johdolla suoraan Suomen uuden komisario Virkkusen hänen kaikkiin oppimattomuutensa kohtiin, johon Perho virkkoi, ettei ole yhtä kohtaa vaan on tietämättömyyden saaristo, aivan kuin vankileirein saaristo. Kolmas tuntemattomaksi jäänyt jäsen väitti kiven kovaa, ettei ole kun Turun saaristo, koska muut saaret lantaan maapuolustusstrategisten syiden takia maan tasalle, myös Ahvenanmaa. Näin on presidentti linjannut hiljattain. Saarikivi oli erityisen halukas tuomaan T-Fordeja rapakon takaa tukemaan Virkkusen Suomen kiertuetta, koska näin kansalle luotaisiin kuva Virkkusen kärsivällisyydestä ja havainnollistettaisiin hänen kykynsä hahmottaa, mikä on traktori ja mikä panssarivaunu. Tässä viriäisi myös hänen teknologian osaamisensa taso, koska sadan metrin päästä opetettaisiin erottamaan, mikä on heinäseiväs ja mikä niittokone. Kolmas nainen oli hyvin huolissaan, jos Virkkunen väen väkisin haluasi matkusta Petsamon nikkeli kaivoksille, sillä olivathan ne alun...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *