Masennus aiheutuu menneisyyden ikävistä kokemuksista ja tarumoista, joista ihmismieli ei pääse eroon, vaan ne oireilevat erilaisina pahanolon tunteina ja jopa käytöksinä. Jos terapia ei tehoa, voi tehdä päänsä kanssa sopimuksen, ettei sille osastolle palata. Ahdistuneisuus taas kohdistuu tuulevaan. Kohteena voi olla suuren ja epämääräisen pelkotilan aiheuttama jatkuva huoli ja pelko siitä, mitä itselle, lähiomaiselle tai ympäristölle tapahtuu. Tällöin parhaassa tapauksessa henkilö voi itse tai yhdessä läheisensä kanssa pohtia, mistä ahdistus tarkasti ottaen johtuu ja onko sen itse aiheuttanut. Johtukoon se mistä tahansa, tärkeää on selvittää polku, mitä kautta henkilö on joutunut ahdistuslilaan. Yleensä löytyy tosia tai kuvitteellisia juonia, joita henkilö kokee pelottaviksi ja joiden kautta on syntynyt mieleen tapahtumaketju pahan asian sattumisesta omalle kohdalle. Tärkeää on, että karsitaan pois seikat, joihin ei voi itse tai lähiympäristö vaikuttaa ja tämän perusteella hyväksytään, mitä eteen tulee. Tällainen oman pään selvittäminen, vaikka todetaan, ettei asiaan voi vaikuttaa, saattaa antaa mielenrauhaa. Jos itse voi vaikuttaa ahdistusta tuottavaan pelkotilaan, niin silloin olisi hyvä tehdä ainakin omaan päähän suunnitelma, miten etenee, mutta kuitenkin niin, että vaadittavat ponnistuksen ovat realistisista. Muutoin voi turhautua ja ahdistua lisää. Jos kokee, ettei itse ja lähiympäristö voi vaikuttaa, voi liittyä järjestöön, joka tekee työtä itseään häiritsevän ja ahdistavan seikan lopettamiseksi tai lieventämiseksi. Jos ahdistus on yleistä kokonaisvaltaista pahaolon tunnetta, ensimmäisen pitää selvittää johtuuko se menneisyydestä. Tällöin saatetaan palata lähelle tai kokonaan masennuksen urille. Tähän taas on omat keinonsa, jossa terapiaistunnoilla ei ole mitätöntä roolia. Jos se ei johdu menneisyydestä, pitää palata keinoihin, jolla ahdistusta hoidetaan.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti