Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella poliisihallinto merkityt tekstit.


2578. Soten jälkihiki ja sen kostuttama uraa kelpaa esimerkiksi nykypolven kehittäjille

Toisille hiki nousee, mistä yllättävästä käänteestä tahansa, toisille ei lainkaan. Tietämättömänä on turhaa ja jopa muita harhauttavaa lähteä analysoimaan hien tulon syitä ja logistisia vaiheita, vaikka tämän kuonan tulo olisi kuinka tuttua tai toisille suotavaa tahansa. Se verran voi kardiinia raottaa, että eilen tuli vapauttava olo seuratessa Suomen jalkapallokamppailua suurta itäistä naapurimaatamme vastaan. Takkiin ja hikeä tuli. Vapauttava olo tuli myös, kun keskustan sotevastaava Lohi pystyi ilmeettömänä kertomaan 21 hyvinvointialueen perustamisesta. Harkimo ”resupekka” poliitikkona tietysti otti laajan tuulilasin pyyhkijän horisontin. – Tämä on yhtä sekamelskaa, toinen tahtoo toista ja toinen toista, tästä ei tue mitään. Harkimon sotekäsityksestä PS:n vitsikäs puheenjohtaja Halla-aho lipsautti väliin, että hyvä kun tahtovat eri kompro missejä, ei tule riitaa. Kahden kymmenen alueen sortteeraminen niin, että ne noudattavat hoidossa edes suuripiirteisyyden vallassa samankaltaisia ...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *