Pakko on paha sana, etenkin omalla kohdalla. Yleisesti hyväksytään se, että tasainen kehitys on hyväksi monessa eri tilanteessa, tasaisuus on valttia. Sekin tiedetään, että muutokset hyväksytään sitä paremmin, mitä kauempana ovat itsestä. Vieläpä sekin hyväksytään, että muutokset ovat välttämättömiä, eivät kaikki. Sitä on vaikeaa aina ymmärtää että, kun tyytyväisyys alkaa, kehitys lakkaa. Ei tarvitse kovin kauaa historiaa pohtia havaitakseen, kuinka muuttumattomana Suomen kuntarakenne on pysynyt. Maailma, sen talous, teknologia ovat muovautuneet, edistyneet, välillä pysähtyneet ja uudelleen ryhdistäytyneet usean kertaan tällä välin. Mikään yritys ei olisi pysynyt pystyssä, jos sen rakenteet olisivat noudatelleet kuntarakenteen verkkaista muutosvauhtia. Mutta kunnat ovat selviytyneet verorahoilla ja epätahtisen kehityksen kustannuksella. Kokonaisvaltaisuus on yhtä paha sana kuin pakko. Tässä yhteydessä se on ruokkinut itse itseään. Kokonaisvaltaisuus on johtanut kuntauudi...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)