Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella valtaukset merkityt tekstit.


2551. Kansalliskiihkoilu ei ole ohimenevä ilmiö Euroopassa

Eurooppa on säilynyt pitkään ilman sisäisiä sotilaallisia valtataisteluja. Balkanin veriset taistelut 1990-luvun alussa entisen Jugoslavian aluilla olivat järkyttäviä ja jo koko Euroopan sisäistä tasapaino koettelevia sotilaallisia yhteenottoja. Nämä sotaoperaatiot olivat laajenemisherkkiä, koska niissä ottivat yhteen eri uskontokunnat, kielialueet ja etniset tekijät. Maailman sotien natsiperintö oli myös vaikuttamassa niemimaan kostomentaliteettiin ja julmiin levottomuuksiin sekä kostoiskuihin. 1990-luvun EU koki arvovaltatappion kykenemättömyydessään ratkaista konfliktia, vaan tarittiin Naton apua. Näennäisesti alue on nyt rauhallinen, mikä ei kuitenkaan ole välttämättä vakaalla pohjalla. Kosovan   tilanne on herkkä. Rikkaan monikielisen Belgian imago on jossain määrin erikoinen. Siinä on jotain seitinohutta julmaa salaperäisyyttä. Selittääkö tämän Kongon oleminen kuningas Leopold II:n henkilökohtaisena omaisuutena, vai onko sittenkin niin, että väestön erilaiset kulttuuri- ja ...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *