Eurooppa on säilynyt pitkään ilman sisäisiä sotilaallisia valtataisteluja. Balkanin veriset taistelut 1990-luvun alussa entisen Jugoslavian aluilla olivat järkyttäviä ja jo koko Euroopan sisäistä tasapaino koettelevia sotilaallisia yhteenottoja. Nämä sotaoperaatiot olivat laajenemisherkkiä, koska niissä ottivat yhteen eri uskontokunnat, kielialueet ja etniset tekijät. Maailman sotien natsiperintö oli myös vaikuttamassa niemimaan kostomentaliteettiin ja julmiin levottomuuksiin sekä kostoiskuihin. 1990-luvun EU koki arvovaltatappion kykenemättömyydessään ratkaista konfliktia, vaan tarittiin Naton apua. Näennäisesti alue on nyt rauhallinen, mikä ei kuitenkaan ole välttämättä vakaalla pohjalla. Kosovan tilanne on herkkä.
Rikkaan monikielisen Belgian imago on jossain määrin erikoinen. Siinä on jotain seitinohutta julmaa salaperäisyyttä. Selittääkö tämän Kongon oleminen kuningas Leopold II:n henkilökohtaisena omaisuutena, vai onko sittenkin niin, että väestön erilaiset kulttuuri- ja kieliperimät kytevät vielä turpeen alla räjähdysvoimaansa? Maa ei välttämättä, kuitenkaan ei ole mikään ruutipesä. Tulevaisuus näyttää, vaikuttaako EU:n rajan kulkeminen Irlannin meren läpi Pohjois-Irlannin horjuvaan rauhantilaan. Espanjassa Katalonian alueella on ollut itsenäistymispyrkimyksiä, joita vaivoin on saatu pysymään vakaina. Itä-Ukrainen jäätyneeseen ongelmaan ei näytetä saavan ratkaisua. Venäjän Krimin valtaus vaikuttaa pysyvältä. Sen tajuamiseksi kannatta penkoa historian kirjoista Katariina Suuren saapuminen Tonavaa pitkin laivasaattueella liput liehuen Krimille. Pohjoismaista rauha ei saa kirveelläkään kukaan järkkymään.
Kommentit
Lähetä kommentti