Siirry pääsisältöön

2546. Häntä ei liiallinen älykkyys ei piinaa

Aamun jälkiviisaissa sen vakio jäsen päästi melkoisen möläytyksen koronan liikkumisrajoituksista. Ennen sen paljastamista on syytä syynätä pikkuriikkisesti rajoitusten antamisen taustoja. Torstain eduskunnan kyselytunnilla Kokoomus oli jo sapelit pystyssä vastustamassa rajoituksia jankuttaen, että ensin pitää käyttää kaikki muut keinot sekä metelöiden, miten rajojen annettiin vuotaa ja ne vuotavat edelleen. Ne eivät enää vuoda ja noin kaksi prosenttia koronasta tuli rajaylitysten mukaansa Tämä jankutus näyttää olevan puolueessa yhtä lujassa luin loka tien pinnassa.

Niin tämä möläytys. Porukan naistoimittaja paheksui, että hallituksen koronan valvontatoimilla voidaan rikkoa kodin parivuoteen rauhaa. No olkoot tämä vain aivopieru.

Paljon vakavammalta näyttää se, miten mätämediassa rajoituksien seurauksista poimitaan rellestelemään julkisuuteen paikkansapitämättömiä yksityiskohtia, kuten Alkon kiinni pysyminen. Saa käydä Alkossa, vaikka joka päivä.

Kaiken kaikkeaan rajoitusten käsittely julkisuudessa on saanut omituisen sävyn. Se on muuttumassa  jo alkumetreillä kilpailuksi siitä,  kuka keksi hurjimman esimerkin, olkoon se kuinka pien tahansa, miten voi vaikuttaa ihmisten arkielämään. Valtioneuvoston tiedottaminen ja media eivät ole esittäneet selkeää koordinaatistoa, miten rajoitukset yksityiskohtaisesti menevät ja miten exit tapahtuu. Ei riitä, että pyritään vähentämään kontakteja puhumattakaan ehkäistään kontaminaatiota, vaan tartunnat pitää nujertaa.

Kannattaa kelata takasin mediasta, mitä professori Kimmo Nuotio sanoi rajoituksista. Hän totesi suurin piirtein että, koska kyse on näin vakavasta epidemiasta, niin lyhytaikaisesti voimassaolevia rajoituslakeja voidaan säätää perustuslakivaliokunnan keveämmällä käsittelyllä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

4080. Eilinen Ylen A-studion synkkäilmeisyys masensi

Eilinen A-studio antoi jo ilmapiiriltään esimakua, millainen sotilaspoliittinen tilanne Euroopassa vallitsee. Tilaisuudesta paistoi läpi vakavuus eikä hymyä juuri nähty. Drooni asiantuntija Mikko Hyppönen piti mahdollisena nostaa Suomen drooni tuotanto satoihin kappaleisiin päivässä samalla kun maallamme on myös kykyä valmistaa toimintatavoiltaan erilaisia laitteita eri tilanteisiin. Graniitin vakava Jyri Kosola suhtautui luottavaisesti puolustuskykyymme kenraali Timo Herrasen säestäessä vieressä teknologia asiantuntijoiden pätevyyttä.  Kun tarkastellaan Euroopan eri maita niiden suhtautumisessa puolustukseensa, ne eroavat toisistaan valtavasti. Espanja ja Portugali tuskin eväänsä väräyttävät Suomeen putoilevista drooneista, vaan iloinen virkistys huulillaan hörppivät päivittäisiä viiniannoksiaan. Italialta meni pysyvästi uskottavuus II maailmansodassa amerikkalaisten kävellessä parissa viikossa maan läpi etelästä pohjoiseen. Saksa rypee vieläkin viime sodan kärsimysliemissään uska...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *