Voi tätä jälkiviisauden määrää, sanoi aikoinaan entinen pääministeri Paavi Liponen. Elisessä Ylen A-talkissa puheenjohtaja Orpo ei sanonut näin, vaan jankutti kuin Zyskowicz rajatarkastuksien laiminlyöntiä. Voi tätä Kokoomuksen jälkiviisauden määrää! Pääministeri Marin ei siten kirveelläkään saanut vieressään istuvaa puheenjohtaja Orpoa tajuamaan, etteivät rajatarkastukset koronassa ole mikään kultajyvä sen laannuttamisessa. Tämä siksi rajatodistukset voivat olla parin päivän tai vieläkin vanhempia ja jo nyt Avit tekevät rajatarkastuksia.
Summa summarum
koronan täyttäessä poliittisen keskustelun Perussuomalaisille ja Kokoomukselle ei juuri jää
tilaa opposition oikeudelle ja velvollisuudelle räksyttää hallitukselle muista luulemistaan ja myös
todellisista epäkodista. Eilisessä istunnossa tämä näkyi Orpon kehonkielenä hänen
istuessa vaivautuneena tekohymy kasvoillaan.
Hätä päissään hän sanoi ulkonaliikkumiskiellosta, ettei Suomella ole
poliiseja vahtimassa, millä asioilla kukin kansalainen ulkona liikkuu. Täytyy
huomata, että poliisin täytyy katupartioinnissa koronan valvonnassa toimia suurpiirteisyyden
valassa samalla tavoin kuin olla sakottamatta punaisia valoja päin kävelijöitä.
Tulkintahorisontin pitää olla laaja.
Kommentit
Lähetä kommentti