Meille vähän vanhemmille on koulun äidinkielen opettaja opettanut, että otsakkeen pitää vastata aineen, vain onko se nykyään esseen sisältöä. Juuri nyt aamulla putkahti esimerkki hyvästä otsakkeesta HS:n kolumnistin Vesa Sirenin kynästä ”Politiikka huojuu vain 13 prosentin tähden”. Onnittelut. Kolumnitoimittajille sallitaan lukijavetoiset otsakkeet. Kun jokin kuuluisuus kuolee, otsakkeeksi ei sovi ”Taas yksi hamppari heitti lusikan nurkkaan”.
Tervejärkikin
sanoo, että kirjoitettaessa asiapitoista ja lukijoiden käyttäytymistä ohjaavaa
tekstiä, sen pitää olla tosiasioihin perustuvaa eikä se tyyliltään saa heikentää
tätä näkökulmaa.
Jos
kirjoittaja lähtee siitä, että otsakkeen pitää heti aluksi halkaista maapaolla,
hänen on syytä avata nopeasti päätoimittajan ovi ennen, kuin päätoimittaja avaa
hänen ovensa.
Iltapäivä lehdille sallitaan räväkät otsikot, sillä ne ovat ennen kaikkea bisnesvälineitä eikä yhteiskunnallisen tiedon vakaita sanansaattajia, vaikka ne sitä osin ovat. Lehden päätoimittajaa varmaakin tyrmää tämän mielipiteen lehden bisnesroolin, mutta melko varmasti se on sitä. Ei niitä muutoin julkaistaisi.
Nuoriso ei välitä otsakkeista, vaan striimaa elämälleen kollektiivisen kiihkeyden sävyn.
Kommentit
Lähetä kommentti