Siirry pääsisältöön

2541. Hän on sen näköinen kaveri, ettei tee mitään pelkästä huolimattomuudesta

Myötätuntoisen valmentajan rooli näyttää seurailevan johtamisessa tapahtuneen profiilin muutosta vuorovaikutteiseen johtamiseen. Tätä mieltä oltiin Ylen aamutelevisio. Tällainen johtamisen sanotaan johtuvan työelämän muutoksesta, jossa auktoriteetilla ei pärjätä. Niin tai näin.

Vuorovaikutteinen tai kuunteleva johtaminen on suureksi osaksi hölynpölyä. Minulle yhtenä päivänä kaupattiin minuuttijohtamista ja toisena jaettua johtamista.

On luonnollista, että nuori toivoo taitoluistelun ohjaajansa olevan ystävällisesti käyttäytyvä ja mentaalisesti joustava treenari ja ammattitaitoinen. Tämä on totta, muttei Venäjällä, jossa ohjaaja on säälimätön piiskuri. Maa otti kolmoisvoiton viimeisimmässä Euroopan mestaruuskisassa.

Tosi asia on ilman lähteitä, että johtamisesta puhutaan nykyään liian painottuneesti mukavan johtajan kielellä ja suuntaan.

Johtajan tärkein tehtävä on ratkaista ristiriitoja ja ongelmia lähtökohtana yksikön menestyminen ja voitto. Nähdessään mitkä ristiriidat ja ongelmat jarruttavat menestystä, hän joutuu myös tekemään ikäviä päätöksiä.

Menestykseen pyrkiessään johtajalla pitää olla taskussaan eri malleja eri tilanteisiin. Jos joukkue menestyy, johtaja pitäköön suunsa kiinni paitsi antaessaan kannustusta. Jos menee huonosti, sanojen pitää olla kovia. Ymmärrän kyllä jääkiekko joukkueiden valmentajien puheet televisiossa kauniista yhdessä tekemisestä, mutta tappio kierteen seurauksena potkujen antamisessa kielen käyttö muuttuu ikäväksi, ei tietenkään öykkäröimiseksi.

Monesti sanotaan, ettei nuoriso ei siedä suoraan puhuvaa johtajaa puhumattakaan auktoriteettijohtajaa. Jos näin on, tällaisen nuoren pitää hakeutua yritykseen, jossa tulos tehdään yksittäisen henkilön yhteen punottujen osasten summana eikä edes tällöinkään aina kuten Uudenkaupungin autotehtaan liukuhihalla. Näennäisesti hihnalla auton kokoon pano näyttää ryhmätyöltä sen kuitenkin ollessa pelkkää fordimaista hikoilua.

Johtaminen on niin väkevästi riippuvainen johtajan personasta, johdettava yksikön tuotteista ja niihin liittyvistä prosesseista, että yhtä johtamismallia ei ole tai jos on, se on niin yleistävä, että se on käyttökelvoton työelämässä.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

4080. Eilinen Ylen A-studion synkkäilmeisyys masensi

Eilinen A-studio antoi jo ilmapiiriltään esimakua, millainen sotilaspoliittinen tilanne Euroopassa vallitsee. Tilaisuudesta paistoi läpi vakavuus eikä hymyä juuri nähty. Drooni asiantuntija Mikko Hyppönen piti mahdollisena nostaa Suomen drooni tuotanto satoihin kappaleisiin päivässä samalla kun maallamme on myös kykyä valmistaa toimintatavoiltaan erilaisia laitteita eri tilanteisiin. Graniitin vakava Jyri Kosola suhtautui luottavaisesti puolustuskykyymme kenraali Timo Herrasen säestäessä vieressä teknologia asiantuntijoiden pätevyyttä.  Kun tarkastellaan Euroopan eri maita niiden suhtautumisessa puolustukseensa, ne eroavat toisistaan valtavasti. Espanja ja Portugali tuskin eväänsä väräyttävät Suomeen putoilevista drooneista, vaan iloinen virkistys huulillaan hörppivät päivittäisiä viiniannoksiaan. Italialta meni pysyvästi uskottavuus II maailmansodassa amerikkalaisten kävellessä parissa viikossa maan läpi etelästä pohjoiseen. Saksa rypee vieläkin viime sodan kärsimysliemissään uska...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *