Siirry pääsisältöön

2543. Pidelkää minua, etten revi seteleitäni

Ennakoimisesta on puhuttu hieman samaan sävyyn, kuin aikoinaan ylös tempauksesta. Se kuului vuosikymmeniä sitten erään uskon lahkon kulmakiviin. Siihen uskovat tiesivät eli ennakoivat tarkalleen, milloin se tapahtuisi, pyhät vain tempaistiin taivaaseen ja me suruttomat jäisimme tänne kitumaan.

Nyt tämän termin ovat omaksuneet eräät poliittiset johtajat kuten Brasilian presidentti  Jair Bolsonaro väittämättä, ettei korona kansalaisia pois tempaa, vaan ikääntyminen. Saman kastiin on liittynyt kansaedustaja Antti Häkkänen, mutta toisessa asiassa.

Niinpä koronassa Kokoomus tivaa päivä päivän jälkeen hallitukselta parempaa ennakointia. Tässä tapauksessa Kokoomuksen vaatimus muistuttaa raikulipojan käskyä, että pidelkää minua, etten revi seteleitäni. Se on selvää ennakointia. Joka nyt pystyy ennakoimaan koronan kulkua kaksi kuukautta eteen päin, sanokoon luvut.

Vakavampaan sävyyn siirtyessä kyse on siitä, että kaikkia voidaan ennakoida, mutta tässä suuressa horisontissa siinä ei ole yleisen tapana mitään järkeä. Otetaan ensin hyvä ennakoinnista. Astrologit ennakoivat vuosi kymmeniä sitten, että  valtava kilometrin pituinen asteroidi 2001 FO32 ohittaisi maan turvallisesti. Se tapahtui eilen nopeudella 124 000 km/kahden miljoonan kilometrin päästä. Melko läheltä, jos huomioidaan auringon etäisisyys 150 miljoona kilometriä maasta.

Tämä vakavaluonteinen esimerkki antaa aiheen aavistaa, että luotettava ennakointi on mahdollista vain, jos tiedetään lait tai säännöt, joita kohde noudattaa. Pörssikurssia ennakoidaan säännöllisesti Ylen jälkipörssissä. Nyt sen  ennakoinnilla on vähän kättä pitempää markkinoille pumpatun valtavan raha määrän takia. Muutoin se on melkein huu haa pohjalla. Paras tapa on odottaa kymmeniä vuosia, miten kursseille käyja pättä sitten miten käy.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

4080. Eilinen Ylen A-studion synkkäilmeisyys masensi

Eilinen A-studio antoi jo ilmapiiriltään esimakua, millainen sotilaspoliittinen tilanne Euroopassa vallitsee. Tilaisuudesta paistoi läpi vakavuus eikä hymyä juuri nähty. Drooni asiantuntija Mikko Hyppönen piti mahdollisena nostaa Suomen drooni tuotanto satoihin kappaleisiin päivässä samalla kun maallamme on myös kykyä valmistaa toimintatavoiltaan erilaisia laitteita eri tilanteisiin. Graniitin vakava Jyri Kosola suhtautui luottavaisesti puolustuskykyymme kenraali Timo Herrasen säestäessä vieressä teknologia asiantuntijoiden pätevyyttä.  Kun tarkastellaan Euroopan eri maita niiden suhtautumisessa puolustukseensa, ne eroavat toisistaan valtavasti. Espanja ja Portugali tuskin eväänsä väräyttävät Suomeen putoilevista drooneista, vaan iloinen virkistys huulillaan hörppivät päivittäisiä viiniannoksiaan. Italialta meni pysyvästi uskottavuus II maailmansodassa amerikkalaisten kävellessä parissa viikossa maan läpi etelästä pohjoiseen. Saksa rypee vieläkin viime sodan kärsimysliemissään uska...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *