Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella rike merkityt tekstit.


3321. Kun kaikkea ei voi antaa anteeksi

Anteeksianto kuuluu jokaisen suuren uskonnon perusteisiin. Monen meidän eettiseen koodistoon kuuluu myös anteeksiantaminen. Usea kokee kuitenkin anteeksiannon olevan myös osin tapauskohtainen ratkaisu eikä ole valmis antamaan anteeksi mitä tahansa. Kun ihmiset pääsevät sopuun tai sovintoon asiasta, se ei välttämättä sisällä anteeksiantoa. Asiasta ei kuitenkaan enää riidellä. Sovinto voi olla kirjallinen. Sovittelu on Suomessa eräs tuomioistuintoimintaan vertautuva joustava jutusta sopimisen muoto dokumentteineen. Yleensä asiat annetaan anteeksi, kuin toinen osapuoli sitä vilpittömästi pyytää. Vaikeuksia tulee, kun toiselle osapuolelle on aiheutunut suuria menetyksiä. Jos vahingot ovat materiaalisia ja aiheuttaja osapuoli korvaa ne, sovinto lienee helppo (tehdä anteeksiantoineen). Näissä tapauksissa, jos toisen kunniaa on loukattu, anteeksianto voi olla vaikeaa. Se on vaikeaa, koska kunnian loukkaus koetaan oman minän sisimpään syvästi loukkaavalla tavalla puuttumisena. Kunnian loukkaus...

2209. Kun kaikkea ei voi antaa anteeksi

     Anteeksianto kuuluu jokaisen suuren uskonnon perusteisiin. Monen meidän eettiseen koodistoon kuuluu myös anteeksiantaminen. Usea kokee kuitenkin anteeksiannon olevan myös osin tapauskohtainen ratkaisu eikä ole valmis antamaan anteeksi mitä tahansa. Kun ihmiset pääsevät sopuun tai sovintoon asiasta, se ei välttämättä sisällä anteeksiantoa. Asiasta ei kuitenkaan enää riidellä. Sovinto voi olla kirjallinen. Sovittelu on Suomessa eräs tuomioistuintoimintaan vertautuva joustava jutusta sopimisen muoto dokumentteineen.      Yleensä asiat annetaan anteeksi, kuin toinen osapuoli sitä vilpittömästi pyytää. Vaikeuksia tulee, kun toiselle osapuolelle on aiheutunut suuria menetyksiä. Jos vahingot ovat materiaalisia ja aiheuttaja osapuoli korvaa ne, sovinto lienee helppo (tehdä anteeksiantoineen). Näissä tapauksissa, jos toisen kunniaa on loukattu, anteeksianto voi olla vaikeaa. Se on vaikeaa, koska kunnian loukkaus koetaan oman minän sisimpään syvästi loukk...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *