Syy tälle eivät olleet keskustelijat. Vakuutusmies Risto Murto ja Suomen pankin Meri Obstbaum puhuivat maamme velkaantumisesta. Rennosti esiintynyt Murto ei antanut kovinkaan paljon arvoa velkaantumisasteellemme. Virallinen Obstbaum oli Murron kanssa yhtä mieltä, että noin kahden prosentin inflaatio olisi eetvarttia maallemme, muttei lämmennyt jatkuvalle velan otolle. Kahden prosentin inflaatiolla vältyttäisiin ainakin Japanin kohtalolta, joka oli nolla inflaatiolla jumiutunut paikalleen. Niin tai näin. Sivullisena tuntuu oudolta pelätä suhteellisen vakaana pysyvissä olosuhteissa velan kasvua, mikä kummankin keskustelijan mukaan pitää jossain vaiheessa vakaannuttaa pysyvälle tasolle. Pitää huomioida EU:n olevan taloutena samaa luokka Yhdysvaltojen kanssa, joka ei välitä edes tarkkaan seurata velkansa määrää. Tässä maalla on kyytipoikana maailman laajuisesti käytetty dollari. EU:lla on euro, joka dollariin redusoituna on myös pysynyt kohtalaisen vakaana. EKP voisi paina...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)