Jo saadut tartunnat ja niihin kuolleiden määrä on tehnyt selväksi, millainen koronavirus COVID-19 on. Hengityselinten oireilut ja niiden aiheuttamat hengitysvaikeudet ovat viheliäisiä itse kunkin siedettäviksi ja kammottavan kuoleman vaaran aiheuttajia. Onneksi tietoa viruksesta jaetaan mediassa jatkuvasti. Tämä on hyvän yhteiskunnan toimimisen merkki. Vanhuksille virus näyttää olevan musertava, sillä niin kauan, kuin siihen ei ole lääkettä tai rokotetta, vanhojen ihmisten välttääkseen ennenaikaisen kuoleman on eristäydyttävä virukselta. Tämä ei onnistu nykytiedon varassa muutoin, kuin elämällä neljän seinän sisällä kotona. Se on tehokkaalta vaikuttava keino taudin ennalta ehkäisimiseksi, mutta supistaa elämisen rajat minimiin. Vanhuskodeissa lähikontaktien intensiivisyyden takia tartuntavara ja viruksen leviämisen riski ovat suurimmat. Jossain kuitenkin tulee kuitenkin raja, jossa sisällä pysymisen sietoraja vähitellen säröile...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)