Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Valtiovarinministeriö merkityt tekstit.


3854. A-studiossa kabaree tunnelma

Olen olut valtiovarainministeriössä kahteen eri kertaan ensimmäisen 1970-luvun alussa erikoitutkijana ja toisen 1990-luvulla ylijohtajana. Eilisessä Ylen A-studiossa jäi ihmetyttämään valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Majasen takinkääntö hallituksen leikkauksien vaikutuksista. Kuukausi aiemmin hän pontevasti varoitti velkaantumisen kasvamisesta ja tarkkailuluokalle joutumisesta, mutta eilen hän siunasi leikkauksien dynaamisten tuloja lisäävien vaikutuksien syntymisen. Istunnossa miehen olemus oli jossain määrin alistuneen oloinen aivan, kuin hänen harteitaan olisi painanut näkymätön rankan työn lasti. Tuli mieleen, että tämä saattoi hyvinkin olla totta, sillä ennen niin vakaa mies ei hevillä sorru kyyristelemään televisioruudussa. Ilmeisesti poliittinen käsky pysyä tukevasti dynaamisten vaikutusten puolella sai miehen apekasi ja alta kulmain todistamaan, että positiivia vaikutuksia syntyy.   Surullinen näytelmä. Kaikista huolimatta Majanen on kunnon tyyppi.

3316. Kaksi ristiä radalla Kaivopuistossa

Uudessa työpaikassani otin tavakseni tehdä ruokatunnilla pienen kävelylenkin Kaivopuistossa, jossa pakostakin askeleeni johdatti minut kulkemaan Eteläsatamaan siellä kulkevan radan yli paikaan, jossa kaksi pientä lasta oli jäänyt junan alle. Paikkaan oli joka aamu piirretty kaksi ristiä. Tämä osin ahdistava kävelylenkki johtui varaamaankin onnettomuuden traagisuuden lisäksi myös siitä, että minulle oli juuri syntynyt tyttövauva. Valtiovarinministeriön Suunnittelu sihteeristöön oli muodostunut sisäinen sanaton hierarkia, kuka voi mennä luennoimaan minkin tason aiheista. Tasot olivat seuraavat alimmasta ylimpään: tilipuitteet, raportointi, laskentatoimen hyväksikäyttö, suunnittelujärjestelmä ja johtaminen. Sen sijaan että tulokkaana olisin tyytynyt tilipuitteisiin, aloin tyhmyyttäni puhua johtamisesta ja tekemään siitä omin päin esityskalvoja. Niiden tekoon oli pakko ryhtyä, kun huomasin, että kalvoarkisto ammotti tyhjyyttään ja kaikki pitivät esityskalvonsa visusti omissa huoneissaan ...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *