Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella keksintö merkityt tekstit.


2593. Arvonimet ovat paholaisia

Päivän HS:ssä oli kaksi vetävän tuntoista artikkelia tohtoreiden merkityksestä työelämässä. Toinen painotti näiden käyttämistä yleensä yhteiskunnassa ja toinen valtionhallinnossa. Molemmat ovat tärkeitä avauksia, sillä tietävältä ihmiseltä voidaan odottaa avartavien työn tuottavuutta kohentavien elementtien tuomista ja kehittämistä työyksikköön. Tämä edellyttää, että hänelle annetaan välineet ja tuki toimia, vaikka suppeallakin alalla, kunhan se on työyksikön parhaaksi. Tämä puolestaan ehdottomasti edellyttää johdon ja muun työyksikön neuvotteluja tohtorin kanssa tai rekrytointi ja tuleva toimenkuva ovat niin selkeitä, että tohtori istuu työyksikköön osuvasti kuin kirveen varsi silmäänsä. Kaikki epäselvyyden asteet ovat kuitenkin käytettävissä tohtorin tulossa taloon ja uusia voidaan keksiä. Pahimmassa tapauksessa hän voi tulla tupsahtaa taloon vanhan kansan sanoin, kuin puhemies neitoa vihille pyytämään.  Kyse voi olla myös jonkin korkeamman tahon lisävauhdin antamisesta tohtorin ...

2131. Mistä ideat tulevat

Mistä ideat tulevat?Tämä on filosofisesti suuri kysymys. Ei voi olla muuta vastausta kuin, että ihmisen päästä. Tämä antaa ihmiselle aivan käsittämättömän suuren ylivoiman verrattuna mihin tahansa elävään olioon. Osoituksena tästä voidaan esittää ylimalkaisesti avaruuden äärellisen leikkauksen ominaisuus: avaruuden jokainen alkio voidaan esittää yksiselitteisesti äärellisen määrän joukkojen yhteisenä alkiona. Tosin tällaisen avaruuden pitää olla kompakti, mitä meidän tuntema avaruus ei ole. Kompatki avaruus on puolestaan sellainen avaruus, jonka jokaisessa äärettömän pienessä ympäristössä on äärettömän monta tämän avaruuden pistettä avaruus.

1997.Uudet keksinnöt ovat kimmokkeita juoksuhaudoista

     Otsake osoittaa, että totuuteen sisältyy aina annos katkeruutta.      Toisen maailmansodan jälkeisenä aikana, vaikka olot olivat kurjat, elämä oli verrattomasti parempi kuin juuri päättyneen hirveän sodan olosuhteissa. Vaikka Euroopassa tykkien vaiettua vaelteli jalkapatikassa ja kärryillä 10 miljoonia ihmistä, heillä oli toivoa. Berliini ja Dresden rakennettiin hätkähdyttävän nopeasti jaloilleen samalla, kun pitkin Britanniaa virsi ennen näkemätön määrä uusia hittituotteita. Useimpien näiden perustana käytettiin sodan aikana viimeisen päälle viritettyjä sotateknologioita.      Morris Minin ja kaksi kerroksisien bussien (Routemaster) korisuunnittelussa käytettiin hyväksi Spitfire lentokoneen korirakenteen ratkaisuja. Land Roverin alusta perusti kokemuksiin Comet panssarivaunun akselistosta ja vaimennuksesta. Vaikka monet maat ottivat kunnian tutkan keksijänä sotilaskäytössä, se ei estänyt siitä kehittymästä maailmanlaaj...

1980. Sopivan julkea tapaaminen patenttiasianaisen kanssa

     Kun saavuin suurin toivein ja jo melkein tehtaan omistajana toimistoon esittelemään laitettani, naispuolinen patenttiasiamies otti minut vastaan niukin elein. Ensi vaikutelmalta hän näytti itseensä vetäytyvältä virkamieheltä. Pannessani prototyypin pöydälle nainen vähän säikähti sen lintupönttömäistä olemusta, mutta rauhoittui, kun siirsin sen lattialle.      Hän alkoi yllätyksekseni puhua nopeilla, lyhyillä sarjoilla aivan kuin välillä harkiten, paljonko vastapäätä istuva tyyppi kesti. Vähän päästä lepyttyään hän tarjosi kuitenkin kahvia. Hämmennellessäni joutessani juomaa hän luennoi yleisellä tasolla keksinnöllisyyden yhteiskunnallisesta merkityksestä.      Tämä jälkeen hän ryhtyi tarmokkaasti epäilemään keksintöäni tokaisten tyhjien maitopurkkien haisevan pahalta keittiön nurkassa. Yritin vakuuttaa, että huuhtelu poistaisi hajun, mutta turhaan. Tunnelma pysyi umpimielisenä. Hän kysyi lopuksi.   - Kuka laitteell...

1886. Valion metalliset jugurttitölkit

     Ajaessani Lauttasaaren sillan yli keksintösäätiöön oli tyyntä ja meri välkkyi. Laboratorion johtaja suhtautui asiaan myönteisesti, mutta aikataulusyistä esittelykelpoisen prototyypin tekeminen onnistuisi vasta vuoden päästä. Hän oli sitä mieltä, että voin esitellä omatekoista malliani Valiolle. ”Ei ne ideaa varasta, vaikka itse keksivät kaiken”, tokaisi mies.      Valion piha oli niin suuri, etten heti osannut päättää, mihin autoni pysäköisin, mutta muistaessani perälokerossa olevan keksintöni ajoin auton lähelle pääovea. Pakkauspäällikkö Leo Junkkariseksi esittäytynyt mies otti minut vastaan suuressa kokoushuoneessa. Hämmenneltyämme kahviamme tarpeeksi hän kysyi, milloin demonstraatio aloitetaan. Hermostuksissani otin muovikassista pöydälle laitteen, joka ison huoneen avaruudessa vääjäämättömästi muistutti taas linnunpönttöä.      Väännellessäni rautakaupasta ostamiani pitkiä jengallisia siipimuttereita, joilla kiristet...

1879. Sodat ja tutkimus tuottavat innovaatioita – hylätään sota

     Markkinatalous on näyttänyt kautta historian tehneen tuhojaan ja siinä ohessa hyvinvointia kaikkialla. Mutta mistä tämä ihmetalous sai alkunsa?     Markkinoita ja taloutta on ollut iät ja ajat. Niiden syntysijoja olivat muinaisen Han-Kiinan, Intian ja Kaksois-Virranmaan alueet. Näillä alueilla syntyi myös valtava määrä innovaatiota ja keksintöjä sekä tiedettä, joita myöhemmin kreikkalainen kulttuuri välitti ja kehitti kohti Länsi-Eurooppa. 1300-luku oli katastrofi Euroopalle. Tällöin 100-vuotisen sodan lisäksi, rutto tappoi kolmasosan Euroopan väestöstä.      Mutta 1400-luvulla alkoi tapahtua kummia. Silloin vihdoinkin Ranskassa ja nykyisen Saksan alueella vuosisatoaja kynnetyt pellot alkoivat tuottaa satoa huomattavasti yli oman tarpeen siipiauran ja vetovaljakkojen kehittymisen ansiosata. Tämä seurauksena syntyivät kauppiaiden ja pankkiirien ammattikunnat, jotka rahoittivat etuuksia vastaan sotajoukkoja ja sotaretkiä. ...

1851. Sijoittajilta puuttuu osaamista investoida huippumaahan

     Eilisessä Ylen a-studiossa ( http://areena.yle.fi/1-3073424 ) väiteltiin taas kerran, miksi Suomen vienti ei vedä ja kuka sen Suomen vetämään saamisen pitää maksaa.     Ohjelmassa PAM:n luottamusmies Anne Nyman ihmetteli, miten hän vois osallistua Sipilän perää kuuluttamiin yhteisiin taloisiin 1600 eron bruttokuukausipalkalla. Luonnontieteelisellä varmuudella kansanedustaja Antti Häkkänen toisti lorun palkkojen alentamisen vaikutuksesta vientituotteiden hintojen alenemiseen ja tämän tuomaan viennin elpymiseen.      Venäjäyrittäjä Esa Mäkinen tätä vähän ihmetteli todetessaan palkkojen osuuden olevan hänen vientituotteistaan olevan vain 16 prosenttia.  Sitä tosiasiaa, että Suomen palkat ovat taantuneet kuusi vuotta perä jälkeen kolmen prosentin vuosivauhtia alaspäin verrokkimaihin nähden eikä vienti vieläkään vedä, kokoomuksen Häkkänen ei osannut selittää.      Tänä vuonna maksettavat ennätys...

1345. Tapaaminen

       Hän alkoi yllätyksekseni puhua nopeilla, lyhyillä sarjoilla aivan kuin välillä harkiten, paljonko vastapäätä istuva tyyppi kesti. Vähän päästä lepyttyään hän tarjosi kuitenkin kahvia. Hämmennellessäni joutessani juomaa hän luennoi yleisellä tasolla keksinnöllisyyden yhteiskunnallisesta merkityksestä.

886. Piimätölkkien yhteiskunnallinen merkitys

Syksyllä minulla välähti keksinnön poikanen maitotölkkien kasaan puristamiseksi. Patentti- ja rekisterihallituksen insinööri oli jo varoittanut minua asioidessani siellä, että olisi suotavaa ennen patenttihakemuksen laatimista tehdä jonkinlainen arvio laitteen hyödyistä. Päädyin tulokseen, että Suomen kaikkien maito- ja piimätölkkien polttamisella voidaan lämmittää 30 000 omakotitaloa. Kyseessä ei ollutkaan pikkujuttu. Omasta mielestäni laite oli nerokas. Siinä huuhdeltu maitotölkki asetettiin vaaka-asennossa laatikkomaiseen tilaan ja kahvasta vetämällä tölkki puristuisi aivan lituskaksi. Lituskat tölkit sidottaisiin nippusiteellä kahdenkymmenen kappaleen pakkauksiin. Muutamassa viikossa tein piirustukset ja pikkupatenttihakemuksen. Kun saavuin suurin toivein ja jo melkein tehtaan omistajana työvoima- ja elinkeinokeskukseen esittelemään laitettani, naispuolinen patenttiasiamies veikin minut ensin kahville. Pannessani prototyypin pöydälle nainen vähän säikähti sen lintupönt...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *