Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella luottamus merkityt tekstit.


3847. Luottamuksen voi menettää vain kerran, paitsi Putin

Maatamme on aina uhannut jokin vihamielinen valtio tai näkymätön vihollinen Iso-Vihasta alkaen 1700-luvulta lähtien. Tämä on aiheuttanut maallemme jatkuvan sisään rakennetun varuillaanolo moodin sen sijaan, että voisimme suunnata huomattavasti nykyistä suuremman osan panoksistamme yhteiskuntamme hyvinvointipalvelujen kehittämiseen. Miljardien eurojen panostaminen maamme puolustukseen on siis välttämätöntä, koska Venäjän rajamaana olemme alttiina sieltä tuleviin provokaatioihin, jotka voivat nopeastikin kumuloitua interventioiksi maamme sisälle. Jo nyt ja miksei jo aiemmin on syytä tiedostaa, miten kykenemme vastaamaan interventiohaasteisiin analysoimalla heikkouksiamme ja mahdollisuuksiamme. Heikkoudet Maamme heikkouksina ovat budjetin suuri alijäämä, pieni syntyvyys, ikääntyminen, työvoimapula, pahanlaatuinen segregaatio, autioitumien, terveyden hoidon eriarvoisuus ja tuloerojen liiallinen kasvu. Pahimmille heikkouksillemme sijainnillemme Venäjän kyljessä olemisisellemme ja pie...

3790. Sanatonta auton huoltoa

  Olen pärjännyt jo vuosi kymmenen auton huollossani ja korjaamisessa ilman keskusteluja. Ja olen tyytyväinen palveluun.  Täytyy myöntää, että ajanvaraus käy pätevimmin soittamalla, jolloin pitää puhua seitsemän sanaa.  mutta muutoin on hiljaista.  Vien illalla menopelin korjaamon pihalle kirjelappu etupenkillä.  Seuraavan iltana kävelen verstaan pihalle ja otan avaimet sovitusta paikasta lasku etupenkillä Kerran kun puhelin ei vastannut monen yrittämisen jälkeen, sain tietää, että korjaaja on ollut ohitusleikkauksessa, mutta nyt taas palvelu pelaa.

3201. Lapsuuden kaltoinkohtelusta selviäminen on yksilöllistä

Lasten jälkihuoltoa hallitus lyhentää 24:stä 22 vuoteen. Tämä uutinen sai menneisyyden haavoja pintaani. Isäni sodittua talvi- ja jatkosodan sekä Lapin sodan hän asettui Helsinkiin muuttaen myös minun kirjani sinne. Raastuvanoikeus kutenkin päätti todistajien valheellisten argumenttien perusteella määrätä minut äitini holhoukseen. Tähän ei vaikuttanut se, vaikka äitini oli ollut uskoton isäni sotiessa rintamalla. Kostoksi isäni äidin jättämisestä yksin kanssani synnyin pitäjääni äitini alkoi systemaattisesti kasvattaa alistamalla minua 10-vuotiaasta lähtien hänen ehdottomaan tottelevaisuuteensa ja työmiehen rooliin. Käydessämme kylässä minun piti mm. kävellä kymmenn10 metriä hänen perässään ja pienistä poikkeamisista hänen määräyksistään sain palajalle takapuolelle toisten nähdessä kepin iskuja.   Naisellisilla avuillaan hän sai pestattua kuloisenkin naapurin isännän vainoamaan minua ja kiinni saadessaan sain heitä mukilointia.   Pahimpia vainoajia oli kaksi näennäisesti koh...

3192. Orpon olisi pitänyt panna Junnila jäähylle ministeripesistä

Konsulttien Orpon habitukseen leipoma horjahteleva näennäiskarsima ei peitä hänessä sitä tosiasiaa, että mies oli ja on arvoissaan epäluotettava. Tämä tulee esille hänen antamassaan luottamuksessa Junnilan ministeritoiminalle. Kuten mediassa on todettu Junnillan uskottavuudessa etenkin ulkomaille (Saksaan ja Israeliin) suuntatuvassa ministerityössä on vakavia epäluottamausta herättäviä tekijöitä, jotka paljastuivat hänen aiemmista kirjoituksistaan sosiaaliseen mediaan. Syyksi moiseen käyttäytymiseen eivät kelpaa selittelyt vitsailusta, vaan ne pahentavat tilannetta, sillä kuka tietää, milloin hän voi tehdä vakavia päätöksiä ministerinä vitsailun kaapuun kääriytyneenä. Orpon olisi pitänyt heti ennen Purran ulostuloa neuvotella hänen kanssaan keinot, miten selvitä umpipoliittisesta ongelmasta mahdollisimman vähin vaurioin. Yksi keino olisi ollut panna Junnila vuodeksi jäähylle ministeripestistä. Tämä olisi ollut ennenkuulumatonta, mutta niin on myös Junnilan kirjoittelu mediassa äärioi...

3160. Pimpula pampula Orpopoika aja sinä karjasi kotiin, loiki itse....

Pimpula pampula Orpopoika aja sinä karjasi kotiin. Loiki itse kiviä pitkin, ettet putoa jokeen. Niinpä. Kun ollaan vielä aivan alussa, eikä ole edes tultu kehittämishorisontin ensirajoille, jotka kuitenkin tulevat räikeästi pintaan luonnontieteellisellä varmuudella muistuttamaan luottamuksen kuolevaisuudesta. Samaan aikaan Twitter pauhaa vahvistin päällä kaikenlaista roskaa esmerkkinä Tynkkysen twiitti Ylestä. Siinä ei ollut mitään sisältöä.  Mutta vanhan lasten Aakkoskirjan leikkiralli paimenpojasta voi olla hyväkin väline parempaan hallitusohjelmaan Orpon puikkelehtiessa ongelmapöydästä toiseen. Ulkopäin ja kymmenen metrin päästä tarkasteltuna Orpon nykyisistä kivikasvoista näkee, että mies on pumpannut itsensä hallitusohjelman laatimiskiihkoon niin, että kaulassa rutisee. Kun Orpo on räsäyttänyt pelin alkamaan aluksi ylhäältä alas, hetken suojasään jälkeen piru astuu esiin yksityiskohdissa. Niinhän se aina tekee ja tekee nytkin. Se että Orpon porukka aloittaa niin painavasti ja...

2957. Jos haluat naurattaa jumalaa, kerro hänelle suunnitelmistasi

Kadunmiestä ihmetyttää Venäjän valtava koko, mutta armeijan alhainen suorituskyky. Luulisi, että maasta löytyy sotilaita taistelemaan kuin meren mutaa. Suuri pinta-ala yhdistettynä ilmeisen heikkoon kuljetuslogistiikkaan voi osin selittää mobilisaation ongelmia. Ja toisaalta Venäjä ei ole vielä läheskään siirtynyt edes osittaisen liikekannallepano moodiin, jossa tehot vasta näkyvät. Toinen sotakykyä rapauttava tekijä saattaa olla ei sotilaiden motivaation puute, vaan Venäjän kansan ihmettelyn vähittäinen muuttuminen aluksi epämääräiseksi vastemielisyydeksi ja lopuksi suoranaiseksi sodan vastaisuudeksi. Valion jatkuva ja kiivas propaganda kääntänee mielipiteitä sodalle myönteisiksi tai ainakin välinpitämättömiksi, mutta pitkittyvät taistelut kasvavine sinkkiarkku määrineen paljastavat vähitellen sodan todelliset kasvot. Yksi tekijä sotakoneiston hitauteen ja alisuorittamiseen saattaa olla komentoketjujen ongelmat. Niitä voivat olla yleinen epäselvyys, yleinen toimimattomuus, päällekkä...

2881. Johto ei voi laukoa mitä tahansa

Ylen aamun TV:n sääennustaja ja juontaja erosivat olemukseltaan, pukeutumiseltaan ja koko habitukseltaan kuin yö ja päivä. Toinen oli normaali kuosinen, konstailematon ja kaiken teennäisyyden olkansa yli heittävä asiantuntija. Toinen oli tip top sinipukuinen, rintanenäliinan varustautunut, teennäinen ja omahyväinen 1980-luvun juppi, joka lienee edennyt aluetoimistosta kuin ohjus. Nyt tulee tärkeän harkinnan paikka. Millaisen kuvan Yle haluaa esittää itsestään kansalle, joka omistaa Ylen. Churchill sanoi aikoinaan, ettei luota miehiin, joilla on taskunenäliina. En minäkään.

2316. Politiikojen loputon mielenkiinto Sitran johtajaksi - tarvitaan luottamusta ja tieteellistä näkemystä

     Sitran hallitus ottaa laitoksen johtajanimityksessä aikalisän. Vahvimmat ehdokkaat ovat komisario ja entinen pääministeri Jyrki Katainen ja tulevaisuustutkimuksen professori Markku Wilenius ( https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006235478.html ).      Kun johtavaa tai ylipäätään mitään työpaikkaa täytetään, nimittäjän tärkein arvosteluperuste on nimitettävien työhistoriaa. Virkanimityksissä hakijan poliittinen profiili ei saa olla mitenkään ratkaisevaa. Koska Sitra on erityisesti Suomen kansan laitos, poliittisen profiilin ei saisi vaikuttaa nimitykseen lainkaan. Tämä siksi, että suomalaisista vain alle kymmen prosenttia kuuluu poliittisiin puolueisiin, joten pääjohtajan leimautuminen jokin poliittisen puolueen kannattajaksi vähentää kaikkien suomalaisten omistamassa laitoksessa johtamisen uskottavuutta.      Politiikka on joskus määritelty mahdollisuuksien taiteeksi eikä se ainakaan ole tiedettä, enemmänkin luottamusta. Politiikassa kes...

2063. Ministerin työtaakka

     Satoja henkilöitä käsittävissä ministeriössä ja sen tuhansia henkilöitä käsittävissä alayksiköissä riittää johtamista laidasta laitaan.      Kiistämättä ministerillä on paljon tehtäviä mm valtion johtoelinten kokouksiin osallistumien kuten eduskuntatyöhön, valioneuvoston istuntoihin ja valiokunnissa kuulemisiin. EU: n eri foorumeille osallistumien nielee osan ministerin ajasta. Tämä lisäksi tulevat hyödylliset vienninedistämismatkat, osallistumiset kutsuttujen ulkomaisten delegaatioihin tai ministereiden tapaamisiin ja vastavuoroisiin tilaisuuksiin.      30 kymmenen vuoden kokemus monen ministeriön päätösten valmistelijavirkamiehenä ja   johtoryhmissä sekä ministeriöiden ylimmän johdon konsulttina ovat vahvistaneet käsitystäni siitä, että ministerille jää kymmeniä prosentteja normaali virka-ajasta oma ministeriön johtamiseen pois lukien edellisenkappaleen tehtävät. Se on mittava ja merkittävä aika.   ...

1996. Sipilän johtamisloikka hallituksessa kaput

     Kehityspolkuja on monenlaisia ja niin on myös kehitystä. Tämä tulee mieleen Sipilän tavassa johtaa ensi alkuun hallitusta johtoryhmänä samoissa työtiloissa, toki ministereiden lähimmät virkamiesavustajat käsivarren päässä. Tästä ideasta on loitonnettu kilometrien päähän, puoluetoreilla tapahtuviin huuteluihin puolien ja tosin.      970-luvulla Suomessa ihailtiin japanilaisten kykyä muodostaa hallitus pyöreän pöydän ääressä puhtaalta pöydältä ilman edellisen hallituksen ministeriöjaon painolastia.      Suomessa ketterän ja yhteen hiilen puhaltavan hallituksen muodostamistavasta vain haaveiltiin ennen Sipilää. Hän yritti sitä ilmeisen tosissaan hallituksensa alkumetreillä. Nyt jäljellä ei ole muuta kuin poliittista ja lapsellista kinastelua kuka kukin nokittaa etujen jakamisessa ja jakamatta jättämisessä äänestäjäkunnalleen. Päivähoitomaksun ruljanssiriihi kirkuu kansalle tätä puolueiden valtapoliittisista retoriikka...

1978. Olemme Euroopan onnellisin, muttei ahkerin kansa

     Olemme ainakin itse tottuneet pitämään suomalaisia protestanttilaisina uurastaja tyyppeinä. Kerran viikossa käymme saunassa ja kumoamme siinä touhussa muutaman pullon olutta.      Jatkamme maanantaina hymyttöminä työtämme. Tämän ilottomuuden vahvisti taannoinen HS:n liekkimielisen pohjoismainen selvitys. Olemme Pohjoismaiden tylsin kansa. Toinen tuore selvitys puolestaan hehkuttaa, että maassamme asuu Euroopan onnellisimmat ihmiset (http://yle.fi/uutiset/tutkimus_vaittaa_suomi_ykkonen_euroopassa__kaikki_lahes_yhta_onnellisia/8123924).      Luulemme olevamme ahkeria, mutta olemme ainakin tylsiä ja onnellisia. Voi, voi, kun liippaa läheltä vaarallisen ihmisen genreä: tyhmä ja ahkera.      Mutta, mutta. Tulee uusia iskuja. Emme olekaan raataja-kansa.      Teemu Turusen tutkimuksen mukaan työhön sitoutumisessa sijoitumme eurooppalaisen keksiarvon alapuolelle. Emme toimikkaan niin työ...

1962. Johtajan vaikeudet – kokemattomuuden ongelmat

     Harva pystyy toimimaan johtajana uskottavasti ilman näyttöjä. Se voi hetken onnistua, mutta bluffit paljastuvat. Näyttöjä ei ole taas ilman kokemusta. Tässä on nuoren johtajan dilemma. Ratkaisuna tähän on tuttu ja turvallinen portaittain uralla eteneminen, ei tiikerin loikat.      Rutkasti keski-iän ylittäneellä henkilöllä on kokemusta siitä, miltä asiat näyttävät nuoren ja vanhemman ihmisen näkökulmasta. Nuorella ei tienkään ole kokemusta kuin oman elämänsä mitalla. Kokemus on siitä pulmallinen, ettei sitä voi saada lukemalla kuten tietoa.      Tästä myös seuraa, että kokemattomuuden suuri ongelma tietämisen vähyyden lisäksi on aikakäsityksen vinoutuma. Tämä näkyy muiden muassa siinä, että kehittämistyön aikajänne ja muutosten viemä aika arvioidaan liian optimistisesti. Tehdään hätiköityjä toimenpiteitä, otetaan harkitsemattomia kannanottoja ja annetaan kiireisiä lausuntoja.      Uskottavuudella on ...

1912. Tullin henkilöstön luottamus pääjohtaja Hartikaiseen on mennyt

      Tähän tyyliin HS otsakoi juttunsa http://www.hs.fi/paivanlehti/27052016/a1464239609357 . Tulli on laaja ja tehtävänsä luoteen takia moneen lokeroon jakautunut organisaatio. Se pystyy toimimaan käytännön tasolla toiminaan ilman kirjallisia hyvin dokumentoituja ja jatkuvasti päivitettäviä toiminta- ja menettelytapaohjeita. Toistettavuus samankaltaisessa tilanteissa onkin onnistuneen toiminnan avaintekijä. Sen vuoksi ei ole niin väliä arkitoimen kannalta luottaako henkilöstö johtoon vai ei. Koneisto pelaa. Mutta, mutta.      Johdon päätehtävä on vastata strategisesta johtamisesta osallistuvaa johtamista soveltaen. Jos luottamus on mennyt, tältä johdon tehtävältä putoaa pohja pois ja joudutaan pelkän yleisohjejohtamisen varaan. Brasilian presidentin ohjeista tässä tilanteessa 1930-luvulla käytettiin nimeä institutionaalinen julkistus. Näin pitkälle Tullisissa ei tietenkään olla, mutta vaara ukaasijohtamiseen on.      ...

1840. Luottamus

      Yhteiskunta teki huonot kaupat, kun se vaihtoi sosiaalisen pääoman verkottumiseen. Twitter ohentaa edelleen läheisyysperusteisia sosiaalisia verkostojamme, jotka toimivat hädän tullen myös turvaverkkoina.      Facebookien kuvitteellinen kvasi läsnäolo kiihdyttää vain kehitystä vuorovaikutusmykkyyteen. Miten tässä tilanteessa saadaan politiikkojen perään kuluttamaa luottamusta ?      Ei tietenkään riitä, että hallituksen keskeiset ministerit luottavat toisiinsa. Luottamisen pitää olla laajemmalla pohjalla lähtien yhteiskunnan pohjavirroista. Tähän puolesta vaikuttaa, miten eri yhteiskuntaluokat ja sosilaaliset ryhmät kokevat tulleensa kohdeluksi eduskunnan, hallituksen ja kuntapäättäjien tahoilta. Talouden kehittyessä hyvin eri ryhmien välinen vastakkain asettelu on laimeaa.      Kohtuulliseen luottamukseen on viime vuosiin asti ylletty hyvinvointivaltiomme ansiosta. Sen palvelut o...

1769. Poliittiseen johtajaan luottaminen

     Vaimo vieressä kuin sivuun pistetty eväskassi.   Näin solvaavasti on sanottu impressionisti Claude Monetista. Sama metafora tulee mieleen huonon johtaja avaamattomasta hyvän johtamisen käsikirjasta työpöydällään. Tällaiseen johtajaan ei voi luottaa.       Organisaation ongelmiin kuuluu, että ei ole olemassa oikeaa ratkaisua eikä parasta voi useinkaan toteuttaa, koska sen toimeenpano johtaa ongelmiin organisaation muissa toiminoissa ja osissa. Kyse onkin siitä, että löydetään mahdollisimman toimiva ja laadukas ratkaisu vallitsevissa olosuhteissa. Johtamisprosessille on ominaista: *ongelman epäselvyys, vaikka se kuinka hyvin rajataan ja täsmennetään, *epäselvyys metodeissa, vaikka se kuinka hyvin kerrotaan etukäteen, *tiedon erilainen tulkinta, vaikka soveltamiskohde tunnetaan, *ristiriitaiset käsitykset, mihin pyritään ja mitä pitää tehdä, *osallis- ja intressitahojen käsitysten muuttumien eri tahdissa pro...

1759. Johtoryhmän työ ei ole ad-hoc-johtamista

      EM-Groupin omistajiin kuuluva ja Evan valtuuskunnan jäsen Marjo Miettinen antoi 11.12 2015 Talouselämä-lehdessä kielteisen lausunnon henkilöstön edustajan kuulumisesta johtoryhmään. ”Karsastan sitä, asioita voi hoitaa spontaanisesti vaikka käytävällä.” Sanomista voidaan pitää hyvin outona.      Johtoryhmä on kolmella tavalla keskeinen johtamisen työväline, koska sen avulla johto: johtaa organisaatiota kokonaisuudessaan, yhteen sovittaa kokonaisuuden ja tulosyksiköiden edut ja vaatimukset sekä toteuttaa merkittävän osan organisaation kehittämisestä.      Johtoryhmä poikkeaa olennaisesti johtajasta (johtamisesta) siinä, että johtaja toimii organisaatoissa jatkuvasti, mutta johtoryhmä on olemassa vain kokoontuessaan. Tämä on tärkeää havaita, koska johtoryhmä työn hetkellisyys, vaikuttaa ratkaisevasti sen tehtäviin ja työskentelytapaan sekä sen institutionaaliseen luonteeseen. Se ei ole ad-hoc-johtamista, kuten ...

1708. Tarvitaanko jatkossa kolmen SSS- poliitikon keväällä vannomaa keskinäistä luottamusta

     Hallituskahakka käy kuumana kuin sulaton kita. Sote- loitsut sinkoivat ilmaan mustina kekäleinä. Hallituksen puoluepamput kelaavat edes takaisin sosiaali- ja terveydenhoidon lähes 10 vuotta vanhoja uusintareseptejään lupaillen kuin tyhjästä kolmen miljardin säästöt vuonna 2029. Liikutaan etiikan rajamailla etenkin, kun ylivoimaisesti eniten hyötyjä tuova vaihtoehto suppeasta aluejaosta on vastatuulessa.      Nyt on lähes kaikki aluejaot ovat pöydällä, kuntaliitoksista, maakuntiin, aluehallintoon, sairaanhoito- ja erityissaraanhoitopiireihin vanhan läänijaon häämöttäessä myös horisontissa.      Vuosikausien vatvomisen tuloksena Suomeen on syntynyt ainutlaatuinen tilanne maan historiassa. Median ansiosta jo puolet kansasta osaa ulkoa sote- sakramentit. Tämä ylenpalttinen kansan valistaminen pitäisi kohdistua itse asiaan: terveyden ylläpitämiseen ja –hoitoon. Hutilaukauksista ei voi syyttää sutta, vaan politiikojen kyynisen po...

1707. Miksi suomalaiset ovat onnellisia, vaikka hallitus kurittaa

     Budjettileikkaukset iskevät kansaan henkisesti kuin sapelin hampaat, mutta suomalaiset sen kuin porskuttavat, toiset jopa iloisella ja empaattisella mielin. Julkikuoren alta löytyy siis myös toiveikkuutta, herkkyyttä ja välittämistä. Tätä ei aina uskoisi, kun seuraa, miten monella suomalaisella julkisissa paikoissa liikkuessa olemus on kuin ansioluettelo ja sanoja saa vetää suusta kuin hohtimilla.      Kiistämättä miellä on historiallisia tekijöitä, jotka tuovat melankolisia sävyjä elämäämme. Ne joilla on syvällä muistissa sodan traumoja joko itse koettuna tai perittyinä kertomuksina, nämä seuraavat etenkin miehillä koko elämän ajan sekä viiltävät jälkiä seuraaviin sukupolviin.      Kun tähän surumielisyyden arsenaaliin listään vielä kaksi myyttiä, onnettomalle kansalle on ovet avoinna synkkyyden taloon. Tässä ensimmäinen ikonisen merkityksen on saanut mielikuva yksinään jurottavasta miehestä kannon päässä joen rannalla tuijo...

1553. Emme ole Euroopan ahkerin kansa

    Emme ole Euroopan ahkerin kansa  Olemme ainakin itse tottuneet pitämään suomalaisia protestanttilaisina uurastaja tyyppeinä. Kerran viikossa käymme saunassa ja kumoamme siinä touhussa muutaman pullon olutta.      Jatkamme maanantaina hymyttöminä työtämme. Tämän ilottomuuden vahvisti HS:ssä olevaan liekkimielisen pohjoismainen selvitys. Olemme Pohjoismaiden tylsin kansa. Toinen tuore selvitys puolestaan hehkuttaa, että maassamme asuu Euroopan  onnellisimmat ihmiset.  

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *