Raportin tärkeimmät ehdotukset koskivat hallituksen strategiasalkun käyttöön ottamista ja hallinnon rajojen yli meneviä ohjelmabudjetteja. Niistä valtiovarainministeriön edustaja oli työryhmää useaan kertaan kyllä varoittanut. Johtoryhmässä asioiden epämuodollinen ja luottamuksellinen käsittely antoi tarvittavan liikkumatilan niin, että sellaisissakin asioissa, joissa hallinnonalojen intressit törmäävät, oli mahdollista keskustella. Kokous ei tehtaillut kannanottoja, vaan mielipiteitä oli mahdollista tuuletta ilman, että pitäisi välttämättä päätyä johonkin yhteiseen näkemykseen. Hallitusohjelman seurannassa virkamiestason raportoidessa ohjelmasta kieli ja kiinnostuksen kohde olivat erilaisia kuin poliittisella tasolla. Epäkohtana oli myös, että asiat tulivat johtoryhmään sattumanvaraisesti ja keskustelu oli aina keskustelua eikä mitään välttämättä tapahtunut. Luontevasti toimivaa kommunikaatiot...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)