Ruotsalaista teatteria vastapäätä oleva Pohjois-Esplanadin risteys jyrisi liikennettä aivan eri tavalla kuin Fabianinkadun hiljainen mäki. Jostain syystä pidin hyvänä enteenä uuden työpaikkani sijaitsemista vastapäätä Eino Leinon patsasta. Talousjohtaja Mikkola oli näyttänyt mahtinsa osaston käytävien ja huoneiden tervehtiessä tulijaa uutuutta hehkuvin värein ja kalustein. Käytävät olivat puhtaat ja valoisat. Jonkinlaisessa tulopuheessaan osastosihteeri Leena Lehtonen kielsi menemästä ministeriöön ilman toimistopäällikön lupaa, mikä oli turhaa, sillä en tarkalleen tiennyt, mikä ministeriö oli ja mistä sinne mennään. Jouduin istumaan samaan huoneeseen ekonomi Simo Arran kanssa, joka osoittautui hyväksi ihmiseksi. Hänen ajatuksiinsa en kuitenkaan päässyt sisälle, vaikka kuinka yritin. Hän lueskeli silloin tällöin ääneen tekstejään ja pyysi niihin kommenttejani. Tällä tavoin opin, mitä tarkoittivat suorite...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)