Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella metsästrategia merkityt tekstit.


2597. Mister Hyden ja madame Jekyllin metsäkävely

Metsäkeisareiden mukaan Suonen metsiä suojellaan kuin kultaista mattoa. Viherkansa sanoo, että nyt tehdään kukon askeleita oikeaan suuntaan ja teidän kultaiset matot heitetään tunkiolle. Alan professori Ollikainen tulla tupsahtaa sovittelijaksi pitämällä uunituoretta EU:n linjausta hyvänä. Jos olisin metsänomistaja, menisin katselemaan puiden kasvuvauhtia, mutta mitään liikettä ei näy. Eipä tietenkään, mutta miten naapuriin metsä leviää kuin irti päässyt kulo ja kuuset kurkottavat ylös, ettei meidän pahaiselle mökkitontillemme aurinko paista kuin aamu neljästä aamu yhdeksään. No paistaa se aurinko risukasaankin, sanoo vaimo. Katselin uteliaisuuden hehku silmissäni ministeri Lepän ja Ohisalon taannoista keskustelua aiheesta. Toinen oli asiallisen lyhytsannainen ja pokasahan varressa voimistunut kuin karhu ja toinen vikkelä viekas kettu toistamassa diversiteetti sanaa oikeassa kohdassa sata kertaa. Yhtä monta kertaa kirosin yrittäessäni saada moottorisahan terää irti sahausuran paine...

2594. Miten voitte, tuo onkin iso kysymys

Metsäkeskustelun ollessa kuumana EU-komissiosta tulevien määräysten takia, miten metsiä pitää hoitaa, maamme metsän omistajat ja niistä elantonsa saavat ovat korottaneet äänensä. Nyt ulkopuolisin silmin meininki on vähän sellainen, että metsien oksat kasvaisivat kultaa. Tämä on hiukan liioittelua, mutta kyllä ne seteletä ovat viskoneet säkeittäin metsä bisneksessä pyöriville, ja lisää myytävää kasvaa noin 100 miljoonaa kuutiota vuodessa. Valtiovalta on ajat sitten ymmärtänyt massamme kasvavan vihreän kullan arvon asettamalla yksityismetsien käytölle rajoituksia ja määräyksiä metsien hoidosta. Laiminlyönneistä saa sakkoja ja väärinkäytöksistä uhataan ehdollisella vankeudella. Metsän käytön valvonnan intensiivisyytä kuvaa hyvin eräs 1960-luvun tapaus. Tarkoituksena oli isoisäni kanssa kaataa pari tukkia ja närettä laituripuiksi.   Kotvan kuluttua metsäteitä pommi Tapion miehen sininen volkkari meitä kohti. (Muut ei siihen aikaan volkkareita saaneetkaan.) Kun oikaisimme selkämme ja su...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *